Hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille!

Iso kiitos kaikille korttien ja muiden joulutervehdysten lähettäjille!

Vanhalla Joulupihalla on tunnelmaa!

Tänä vuonna Jyväskylään valmistunut Toivolan piha on syttynyt loistoon nyt joulun alla. Vanhan 1800-luvun käsityöläiskorttelin pihalla käyskentelee tiernapoikia, tiernatyttöjä, menninkäisiä ja posetiivarikin. Museo-opastukset vanhassa kuparinvalajan- ja puusepän talossa ovat tasatunnein. Talot kuuluvat Jyväskylän vanhimpiin.
Varoitus: Vastustamattomia käsitöitä ja herkkuja on tarjolla. Maista ainakin suklaaomenia, paahdettuja manteleita ja loimulohta...ja tietysti nokipannukahvia!

Makasiineilta löytyy Päivi Soikkelin taidekynttilöitä ja -kortteja, enkeli-ikoneita ja tauluja. Tervemenoa!
Joulupiha on avoinna pe 21.12. saakka päivisin klo 11-18

flyereita ja ihmispyramideja

Vihdoinkin tämä cheerleading-harrastus aukesi meitsillekin.
Olen parisen vuotta ilolla seurannut nuoren tytön cheerleading-harrastusta. Sen täytyy olla kivaa, kun harkkoihin jaksaa lähteä tuommosella motivaatiolla joskus neljästikin viikossa.
Tyttö ihan suuttui, kun menin kysymään että meetsä sitten johkin Jypin peliin hurraamaan. En kuulemma tajuu mistään mitään.
- No selitä mulle.
Tämä hänen juttunsa on kilpacheerleadingia, joka on eri asia kun ne tanssijat kisakatsomoissa. Se on ihan oikea urheilulaji siinä missä telinevoimistelu tai taitoluistelukin. Selvä.
No ainakin tuossa kunto paranee kohisten huomaan, kun tyttö harjoittelee liikkeitä kotona olkkarin lattialla, lomareissulla ja opettajan mukaan pomppaa ajatuksissaan pulpetistakin hyppelemään.
Tänä viikonloppuna Jyväskyläsn SM-kisakarsinnoissa pääsin viimein livenä seuraamaan mitä tämä cheeppaus todella on.
Kylmät väreet kulki aaltoina käsivarsia pitkin selkään ja välillä piti melkein peittää silmät käsillä.

Akrobatiaa, ilmahyppyjä ja ihmispyramideja. Stuntteja jossa 2-5:n ryhmä nostaa tai heittää yhden tai useamman ihmisen eri tavoin ilmaan. Ja basket tosseja (tämän googlasin :), jossa tämä ilmassa lentäjä tekee vielä jonkun liikkeen. Kuperkeikkoja, volttisarjoja ja monelle mutkalle menemistä. No huh huh.
Yleisö katseli touhua henkeään pidätellen. Paitsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, esittäjillä oli tosi hyvä joukkuefiilis. Vaatii aikamoista keskittymiskykyä, notkeutta, hyvää kuntoa ja lihasvoimaa yltää tuommosiin temppuihin. Mua jännitti varmana enemmän kun tyttöä itseään, mutta enimmästä jännityksestä päästyä näyttävistä esityksistä tosiaan nautti.
Tämä on kuulemma maailman kolmanneksi vaarallisin urheilulaji, ettäs tiedän.
No sepäs kummasti rauhoitti.

vähän tervettä järkeä

Melko tarkkaan tasan kolme kuukautta sitten alkoi ranskattaren laihdutuskuurini.
Olen yrittänyt keskittyä pienin askelin tapojeni muuttamiseen vaakalla hyppelyn sijaan. Se on vaikeaa kuten arvata saattaa. Elämän tuoksinassa ei aina jaksa huomioida mitä tulee nielleeksi eikä muista ennakoida tulevaa nälkää. Ranskattaren laihdutusoppaan mukaan huonoissa ruokailu- ja juomistottumuksissa onkin puolet silkkaa huolimattomuutta. Emme keskity makuihin emmekä todella nauti herkuista vaan menemme helposti liiallisuuksiin.
Mutta kuten sanotaan, kaikki on mahdollista. Mahdottoman saavuttaminen vie vain vähän enemmän aikaa :)
Ns. trimmausvaiheeni suurin saavutus on ollut, että arkiliikunta on lisääntynyt. Teen todellakin vähintään 20 minuuttia kestävän kävelylenkin joka ikinen päivä. Ja enemmänkin. Tämän syksyn tulen aina muistamaan sauvakävelystä, sauvakävelystä, sauvakävelystä ja kävelystä ilman sauvoja. Sekä luonnon jogurtista, piimästä, vesikannuista pöydällä muistuttamassa, että pitää juoda.
Monista häiriköistä vaikeinta on pidättäytyä salmiakista. Kaiken lisäksi joku kuulkaa kantaa sitä meidän kaappiin. Aina kun pussi on tyhjä, ilmestyy tilalle uusi tuoretta pehmeää mustaa ihanuutta sisältävä punainen rapiseva pakkaus. Eikä mikään koskaan lohduta niin paljon, kun tämä halvatun musta herkku kitalakea vasten marraskuisena iltana vällyn hämärässä sateen piiskatessa julmasti ikkunaa.
Mutta emme juutu tähän. Vaan keskitymme tulevaan koska olemme matkalla eteenpäin. Vielä on varaa tehdä hienosäätöä, jättää pois jotain pientä ja kokeilla miten vähästä tulee kylläiseksi. Ja aina ei ole pakko löräyttää kermapurkillista uunilohen sekaan.
Ja jos vertaa alkutilanteeseen niin kyllähän sitä on nyt jo paljon tietoisempi siitä mitä suuhunsa laittaa. Täytyy vain vielä harjoitella lisää. Ranskalaiset naiset ehkä paremmin oppivat tämän ”itsesäätelyn” jo kotoa gastronomisen kulttuurinsa ansiosta, ja ovat siksi maailman laihimpia.

Eli asia numero yksi: nestemäiset aseet eli vesi. Ei virvoitusjuomia, sokerisia tuoremehua eikä liikaa kahvia ja teetä, koska kofeiinin takia ne poistavat vettä. Guilliano väittää jopa, että jos juo tarpeeksi vettä on lähes mahdotonta olla ylipainoinen. Ajatella miten helppoa!

Kaksi: Tee muutoksia hitaasti mutta varmasti. Valmista ruokasi itse (valmisruokien sijaan), syö se hitaasti, maistellen makuja ja aromeja rituaalinomaisen tankkauksen sijaan.

Kolme: liiku. Käytä kaikki arkiliikunta hyödyksi. Ja kierrä hissit kaukaa. Jos asut kaukana työpaikasta, kävele osan matkaa. Pidä mielessä lopullinen tavoite eli sellainen olo jossa tuntee viihtyvänsä.

Neljä: Itseään pitää palkita, koska puute on epäonnistumisen äiti. On se sitten voisarvi, sulkaata tai lasi viiniä, niin ainut tapa päästä irti kiusauksesta on langeta siihen. Kunhan pysyy kohtuudessa.
Meitsi tilaa hyvällä omalla tunnolla viikonloppuna pitakebabin. Ja sunnuntaina palaa takaisin ruotuun.

Kävin hammaslääkärillä, joka antoi lähetteen röntgeniin ja kuvien kanssa erikoishammaslääkärille, jota jonotin puolitosta vuotta, joka levitteli käsiään ja antoi lähetteen leukakirurgille, joita oli kaksi, josta poiki kaksi lähetettä, purentalääkärille, joka sanoi että olisi pitänyt tulla aikaisemmin sekä keuhkolääkärille, jonka takia vietin yön elektrodipiuhoissa, pulssimittareissa ja happiviiksissä, jossa ei todettu mitään poikkeavaa.

Arjen manifesti

"On helppoa tulla joksikin, mutta on paljon vaikeampaa tulla ei-miksikään."(Idän viisauksia)

Syys- ja lokakuu on menneet tasapainoillessa alakuloisuuden kanssa. Kylmästä kipein käsin ja hytisevin luin kiroan, miksi synnyin näin kylmään kolkkaan enkä johonkin lämpimään. Joka syksy sama juttu ja kevät. Muutenkin karsastan arkea, joka on tyystin erilainen kun monella ystävällä. Taistelen tuulimyllyä vastaan, koska tuskin on koskaan mahdollisuutta muuttaa olosuhteita suopeimmiksi. Vaan eihän sitä tiedä.
Toinen mahdollisuus on yrittää asennoitua. Sopeutua. Alistua. Ihan kuinka vaan.
Yleensä niin käykin, nyt vaan on ollut erityisen kinkkistä, monestakin syystä, joita en ala tässä ruotimaan.
Ekaa kertaa sitten vuosikymmeneen oon taas kiikkunut todellisen masennuksen laidalla ja harkitsin välillä jo lääkityksen hakemista, jotta olo helpottuisi. Mutta kyllä se vähän helpottui ilmankin, kun aikansa riepoi. Oon perunut tapaamisia ystävien kanssa ja erinäisiä muita menoja. Sorry heille. Aina ei vaan jaksa.
Katson parhaimmaksi keskittyä perusasioihin, käymään jumpalla ja tehdä pienen kävelylenkin joka päivä. Valmistaa kunnon ruoan ja kuunnella mitä sisimpäni yrittää sanoa. Miksi ahdistaa.

Arjen rytmi perheettömällä ja työstä poissa olevalla on sellasta jatkuvaa rytmin hakua, jotta tärkeät asiat tulisi tehtyä. En oo koskaan ollut rutiinien ystävä. Ikävystyn hirveän helposti, jos päivät on samanlaisia. Saati viikot ja kuukaudet. Jo eräs nuoruuden poikakaverini sanoi, että sä et kestä arkea. No en niin!
Mitä jaloa siinä muka on että ihminen kestää ja kestää, paskoja kelejä, veemäistä pomoa, lasten parkumista, kilometrin pituisia kassajonoja automarketissa naama rutussa koko talven ja odottaen vaan seuraavaa viikonloppua, jotta saa hakea kossupullon ja unohtaa hetkeksi kaiken, tai että aika kuluu vaan venatessa kolmen kuukauden päähän tilattua Turkin matkaa.
Sillä näkemyksellä, mitä olen maailmalla nähnyt pidän terveellisenä vaikkapa Ranskalaista tapaa osoittaa mieltä vähän joka asiassa. Kapinoida vastaan. Ajatelkaa kuinka terapeuttista on saada äänensä kuuluville ja jakaa tyytymättömyytensä porukassa muiden samaa mieltä olevien kanssa, sen sijaan että sietää ja kestää suomalaisella sisulla omassa kolossaan kiroten mitä vaan, kunnes mitta tulee täyteen eikä enää kestäkään. En tietty ihaile rettelöintiä vaan sitä kollektiivista kokemusta. Ja samaan aikaan ihmettelen meidän suomalaisten suuria masennuslukuja.
Laitoin myös merkille Pariisin metrossa usein ns. yhden miehen manifestit, kun joku laitapuolen kulkija saarnasi kovalla äänellä täpötäydessä metrossa kiivaasti puhuen. Sinänsä oivallinen paikka esittää asiansa. Ihmisten on pakko kuunnella. Silti kukaan ei paheksunut näitä ”puhujia” eikä heitä heitetty ulos, vaan tyyppi sai puhua niin kauan kun halusi ja lopetti kun sai sanottua asiansa (josta en tietty ymmärtänyt kun puhui ranskaa). Se oli varmasti tarpeen tuolle syrjäytyneelle saada sanottua asiansa. Ja näin tätä viikko toisen jälkeen.
Pariisilaiset tervehtivät kohteliaaseen tapaansa myös kerjäläisiä, pysähtyivät joskus jopa juttelemaan tai antamaan kolikon, mikä tuntui sivullisesta ihmeen suvaitsevaiselta. Meillä Suomessa juopot ja muut maan vaivat heivataan piiloon, pois silmistä, katukuvasta ja mielestä putkaan. Hyi hyi kun et elä samoin kuin me muut ns.kunnolliset ihmiset.

Minä yritän olla suvaitseva edes itelleni, vaikka arki ja koko elämä poikkeaakin aika paljon yleisestä menosta. Yks kaveri tokaisi, että pakenetko mökille arkeasi?
Niin taidan tehdä.
Siellä voi rypeä tai nauttia olosta rauhassa. Mulla kun ei mitään varsinaista arkea olekaan. Ei lasten kouluun tai harrastuksiin viemistä, rutiinisti ruoka-aikoja tai tiettyyn kellon aikaan heräämistä. Ei tarvii olla eikä tullakaan. Se on suru mutta myös helpotus.

Oman arkeni hyvä ja huono puoli on, ettei ole paljoa ulkoisia pakkoja. Arjen rytmi on luotava itse ja löydettävä siitä mielekkyys. Tai olla syyllistämättä turhaa itseään, vaikkei aina jaksa edes vähääkään. Ja kun alakuloa onkin ilmassa niin yhtä hyvin voin syyttää siitä vaikka paskoja kelejä.
Sisimmässäni tiedän, että asioiden todellinen laita ja syy näinkin syvään alakuloon selviää, kun sen aika on.

En muuten sit yhtään tiedä, mikä mahtaa tämän kirjoituksen tarkoitus olla, mutta tuleepahan purnattua. Onneksi on blogi kun ei oo sitä metroa lähellä.

kuntoutus poiki uusia kujeita

Opin aika hyvin kahden viikon kuntoutusjaksolla tasapainottamaan syömistäni. Oikeastaan siellä vasta - notkuvien seisovien pöytien äärellä tajusin, mistä tässä ranskattaren tasapainoon perustuvassa ruokatottumuksessa on oikeastaan kyse. Ranskattaret eivät ylipäätään kuulemma harrasta buffetpöytiä. No mä en voinut valita (enkä valita!), joten oli pakko ottaa järki käteen. Mietin siis ruokapöytään mennessäni etukäteen mihin sorrun ja minkä vastaavasti jätän väliin.
Jos päätän ottaa jälkkäriksi suklaakiisseliä, silloin otan vähän vähemmän pääruokaa. Tai jos tiedän ottavani illalla lasin punaviiniä, se pitää päivän aikana tasata eli juoda esim. ruoan kanssa kaloritonta juomaa. Asioita pitää ennakoida ja tarvittaessa jälkikäteen korjata. Jos sortuu mässäilyyn niin pitää seuraavana päivänä ottaa vähän kevyemmin.

Tää tuntuu alkuun vaivalloiselta, miettiä joka suupalaa, mutta kolmen kuukauden jälkeen sen sanotaan luonnistuvan itsekseen ja se on tämän trimmausvaiheen juju. Kaikkea haluamaansa EI voi koko ajan syödä (tai muuten on näin läski), vaan täytyy oppia löytämään sopiva tasapaino nautinnon ja kieltäytmisen välillä. Ja pysähtyä nauttimaan pienemmistä määristä.

Asiaa funtsittuani tässä on kyllä järkeä. Ihmiset huhkivat tunteja lenkkipolulla, hikisissä jumppasaleissa ja ties missä ja rääkkäävät itseään, kun saman energian voi säästää paljon helpommin ja järkevämmin.
Hypin ilosta kun kotiutuessa vaaka näytti ensimmäisen kerran pitkään aikaan alle 68kg. Olen valmis opettelemaan tämän uuden tavan ajatella, jos se tuo paremman olon ja saa sanoa heipat painon jojoilulle.

Löysin kuntoutuksessa myös rentoutuksen. Joskus nuorempana osasin rentoutumalla jopa lieventää kipua. Viime aikoina oon rentoutunut parhaiten ottamalla pienet tirsat. Nyt rentoutusryhmässä löysin uudelleen syvärentoutumisen merkityksen. Se vastaa monin verroin tirsoja eikä pilaa yöunia. Hankin tällasen syvärentoutus cd:n kotiinkin ja yöunet on parantuneet. Vaikuttaa oikein hyvältä just tällä hetkellä.

Ohjattu rentoutus perustuu siihen, että sitä harjoitellaan säännöllisesti. Se voi alentaa jopa verenpainetta ja mitä kaikkea. Myös rauhallinen pianomusiikki toimii itelläni.
Aina yhtä ihanaa löytää uusia kivoja tapoja nauttia elämästä!

Hullut päivät kuntoutuksessa (osa 2)

7.10. PrrrrRRrrrr......

7.30 Kunnon aamiainen

8.15 Toimintaterapia: apuvälinekartoitusta, sormijumppaa

9.00 Fysioterapia: Alkuveryttely, alavatsat, ylävatsat, selkälihakset, tasapaino

10.30 Allasjumppa: vesijuoksua + venytykset ryhmän kanssa

11.30 Syömään! Kalapihviä, monen sortin salaattia, jälkkäriksi lettuja lurps ja kahvia

12.40 Pienet 15 min tirsat ja melkein myöhästyminen seuraavasta.

13.00 Kuntosalille. Taas tulee hiki....

14.00 Ulkolenkki Ankkalammen ympäri.

15.45 Jalkahoito. Aah tää on niin ihanaa.

17.30 Päivällinen. Ihan pikkusen vaan. Jotain kermaista kasviskeittoa :)

19.00 Laserpistooliammuntaa. Yes!

20.00 Karaokee. Jos jaksaa....ja lasi punaviiniä!

21.00 Näin siis tänään. zzZZZZZZzzzzzzZZZZZZZ

Viipotin viikonloppulomalla Joensuun Yössä

Saimaan rannalta löytyy tuulahdus Ranskan Rivieraa

...ja Rivieralta pala Punkaharjua.
Harjumaisemiin tultuani silmiin osui mainos Johanna Oraksen 20-vuotisjuhlanäyttelystä Retretin vieressä olevalla taidekartanolla. Näyttelyn nimi C´est La Vie! sai meikeläisen tossuihin vipinää.
Ryntäsimme erään joensuulaisen rouvan kanssa näyttelyyn viime hetkellä ennekuin se sulki ovensa tältä kesältä. Sisimmässäni toivoin tietysti törmäävääni itseensä taiteilijaan ja pääseväni keskustelemaan aiheesta Nizza, jossa hän viettää talvensa. (kyllä, minulla on valtava Nizza-kuume).
Oras itse oli painunut jo lämpimimmille rannoille, mutta sympaattinen miehensä Reijo Oras osui paikalle ja puhelias tapaus olikin. Tauluja meille esitteli taiteilijan äiti. Kyselin heiltä tietysti kaikkea mahdollista Nizzasta (ja ihan vähän tauluistakin), millainen talvi siellä on, koska alkaa kevät sun muuta. Ja hyö avoimesti ja iloisena kertoivat elämästä siellä. Sain vielä Oraksen Ranskan ateljeen osoitteen ja yhteystiedot ja tervetulotoivotuksen käymään (se ei siis ole avoinna yleisölle, vaan taiteilijan työtila).
Voi waude.

Näyttely sinänsä oli myös hieno. Uutena teemana oli orkideoita ja nallet seikkailivat tällä kertaa Savonlinnan ympäristössä; oopperajuhlilla ja höyrylaivallakin heitä nähtiin.
Kolmatta kesää Punkaharjulla viettänyt Oras tuo ilmiselvästi energisen tuulahduksen tänne luonnon keskelle. Pariskunta osti seudulta 1910-luvulta peräisin olevan vanhan Tuunaankartanon. Nyt kolmatta kertaa kartanonäyttelyssään käyneenä joka kerta nautin teoksistaan aina enemmän. Yleensä maalauksesta löytyy pieni tarina, vaikka ensi näkemältä se saattaakin esittää vain viinirypälelajitelmaa.
Ja kyllä täytyy arvostaa tätä Suomessa julkkistaiteilijana pidettyä uurastajaa kun kurakkaa CV:tään. En yhtään ihmettele ulkomailla, enimmäkseen Ranskassa, saamaansa arvostusta. Sentään harva suomalainen on päässyt tauluineen Louvreen.

Johanna Oraksen taulu Kuntoutuslaitoksen aulassa esittää Kruunupuistoa hyvinvoinnin tarjoiluineen hopean hohtavan Saimaan vesistön äärellä.

Hullut päivät kuntoutuksessa

7.00 Herätyyys!!

7.30 Verikokeeseen, aijaijai

8.00-9.00 Aamupala, tuoreita sämpylöitä, munakokkelia, leikkeleitä, jogurttia, kahvia...

9.00-10.00 Fysioterapia, kuminauha- ja pallojumppaa, venyttelyt. Keskustelua kuntoutuksen tavoitteista

11.15-12.00 Allasryhmä, vesijuoksua ja -vyöjumppaa. Sen jälkeen juosten lounaalle.

12.15 Lounas: silakkapihviä, juuresmuusia, sallaatteja, purjomuhennosta, suklaakiisseliä, ähky olo

13.00-14.00 Kuntosaliryhmä, no huh huh (hidastettu versio :)

14.30-16.00 Kulttuuripläjäys eli 20-vuotisjuhlanäyttely Johanna Oraksen taidekartanolla

17.00 Päivällinen, salaattia, kahden kalan keitto, pakko saada kahvia

18.00 Sauvakävelylenkki rantaan

19.30 Iskee ihan hullu salmiakin himo!! Minä kestän, minä kestän....

20.00 Joko saa kaatua sänkyyn?!

Paluu Kruunun puistoon

Terveiset Punkaharjulta!
Reilut vuosi sitten läksin täältä sydän pakahtuneena. Ihastuin harjumaisemaan ja sen mielenkiintoiseen historiaan niin kovasti, että kirjoitin Matkalehteen artikkelin, joka löytyy täältä. Blogitekstejä aiemmista seikkailuista taas voi lukea klokkaamalla tunnistetta 'kruunupuisto'.
Punkaharjun seitsemän kilometriä pitkä kaunista harjumaisemaa alettiin suojella jo 1843, kun se julistettiin valtion eli kruunun puistoksi. Samalla siitä tuli osa suomalaista kansallismaisemaa.
Täällä voi vierailla tsaarin, keisarinnan ja venäjän hovin jalanjäljillä. Ja myös 1800-luvun runoilijat ja kirjailijat Runebergistä Topeliukseen lumoutuivat maisemista.

Mutta minä olen täällä paitsi ihailemassa luontoa myös kuntoutumassa. Alun lääkärintarkastukset, haastattelut ja arvioinnit on jo osin tehty, ja iltapäivällä ryhdytään tositoimiin eli ohjelma alkaa heti kuntopiirillä (hui sentään).
Ja kun kerta nyt lähiaikoina muutenkin pyöritään itsensä ympärillä, niin täällä on oiva mahdollisuus jatkaa ranskattaren laihdutuskuuria. Terveellistä ruokaa ainakin on tarjolla, kun osais vaan pitää annoskoot mielessä.

Tässä vielä trimmauksen perussääntöjä lyhyesti (perustuu Mireille Guilianon kirjaan 'Ranskattaret eivät liho'):

- Tutki omaa ruokapäiväkirjaasi ja tunnista häiriköt eli ne ruoat tai juomat mitä tulee syötyä liikaa. Lomauta kolmeksi kuukaudeksi kaikki ne jotka pystyt ja vähennä muita. Älä varastoi häiriköitä kotiin.
- Syö säännöllisesti äläkä koskaan päästä itseäsi nälkäiseksi (esim.itelläni tämä tarkoittaa 3-4 tunnin välein)
- Syö kunnon aamiainen. (Onko kaurapuuro ranskalainen tapa, eipä taida olla? Syön sitä silti.)
- Syö hitaasti ja istuallaan. Pureskele ruoka hyvin äläkä tee samaan aikaan mitään muuta. Maistele makuja.
- Juo vettä joka päivä vähintään kaksi lasillista enemmän kun ennen. Yksi lasi mieluiten heti aamulla herättyä.
- Syö joka päivä kaksi annosta maustamatonta jogurttia. Lasillinen piimää ajaa saman asian, uskon.
- Tarkastele ruokiesi annoskokoja ja pienennä niitä vähitellen.
- Aloita kevyt ja vaivaton mutta säännöllinen liikunta. Esim. 20 min. kävelyä päivässä.

Tässäpä nämä joita olen yrittänyt sisäistää. Lisää on tulossa. Tuo 20 minuutin kävely joka päivä vaatii eniten ponnistusta, mutta eiköhän hoidu. Jahka tuo sade loppuu :)

Tää säätää täällä

Juhlat on juhlittu ja päivänsankari eli anoppini oli yllätysjuhlista otettu. Keskiviikkona meillä vielä paistettiin köyhiä ritareita, kun rusinapullaa (niinkun kaikkea muutakin) jäi pilvin pimein.

Hyvän juhlinnan jälkeen tein ranskattaren tavan mukaisen korjausliikkeen eli keittelin kasvissoppaa, jota sitten söi parina päivänä. Tämä oli purjokeitosta mukaeltu (lue mukavampi) versio: purjoa, kukkakaalia, perunaa, sipulia ja loraus kermaa.

Muuten tällä viikolla toin ranskattaren dieettiin kuuluvan luonnonjogurtin kuvioon mukaan. Oon usein aiemminkin syönyt sitä aamuisin, nyt sitä kuuluu ottaa kaksi kertaa päivässä aamiaisella, välipalana, iltapalana tai jälkkärinä kuinka vaan. Tarvittaessa voi joukkoon laittaa vähän hunajaa, marjoja tms. Mä olen laittanut teelusikallisen omatekemää hilloa. Jogurtissa on maitohappobakteereita ja se parantaa aineenvaihduntaa, siinä syy miksi sitä syödään. Lisäksi maustamattimassa jogurtissa EI ole sokeria (huom.kahden desin mansikkajogustissa sitä voi olla jopa viiden sokeripalan verran. Meitin isäntä syö litran purkin viikossa eli noin 45 sokeripalaa....)

Toiseksi olen sinnikkäästi yrittänyt syödä 'kunnon aamiaisen'. Vaikka vähän pienemmänkin. Kyllä siihen ehkä tottuu.
Kolmen kuukauden trimmauksen tarkoituksena on säätää omat makutottumukset uuteen asentoon ja tehdä pieniä korjauksia ruokavalioon. Ja tärkein pointi tässä on, että se tehdään miellyttävällä tavalla. Eli vähitellen. Missään tapauksessa trimmaus ei pidä olla kärsimystä, koska silloin se ei onnistu (vaan paino tulee yleensä takas lisäkilojen kanssa). Koko ajan täytyy etsiä myönteisiä ja itselleen sopivia tapoja muuttaa asioita. Eli helpolla ranskatar ei pääse, ei voi tukeutua kaavamaisiin ohjeisiin (tyyliin jätä pois kaikki hiililarit, tai muuta kaikki rasvat hyviksi tai hylkää herkut). Ne dieetit on niin nähty.

Kolmen kuukauden trimmausvaiheesta on nyt takana pari viikkoa. Joka viikko yritän muuttaa muutaman pienen asian. Ensi viikolla ainakin haastan itseni kävelemään joka päivä 20 minuuttia. Ja ehkä tutustun johonkin uuteen makuun.

Kuvissa: mökkiterassi täyttyi viikonloppuna ruusuista ja rakkaan siskoni tekemää juhlaruokaa eli maailman parasta lohikiusausta, salaattia ja muuta herkkua.

PÄIVI SOIKKELIN TAIDENÄYTTELY NYRÖLÄN KALLIOPLANETAARIOSSA 16.9. SAAKKA.
Päivi maalaa ruusut, syreenit ja pihlajanmarjat vanhoihin ikkunankarmeihin ja kierrättää vanhojen kirjojen kannet tekemällä niistä kortteja.
Lisätietoja http://www.paivisoikkeli.com/

TERVEMENOA
ihastelemaan näitä hurmaavia luomuksia!

Peu á peu

Osui tämä mun ranskattaren dieettini kiireiseen aikaan. Järjestämme tällä viikolla anopille yllätysjuhlia ja herkkuja on tietysti tekeillä ja tarjolla ylen määrin.

Olen kumminkin aloitellut kolmen kuukauden ns.trimmausvaihetta kiinnittämällä huomiota muutamiin asioihin.
Yritän pitää ruokailuajat säännöllisinä eli mulle tuntuu olevan sopiva noin 4 tuntia enintään. Kun ei päästä itseään liian nälkäiseksi, ei tule niin helposti syötyä liikaa. Muutenkin annoskokoihin täytyy kiinnittää huomiota ja vähentää joka aterialla vähän eli yksi leipäpala tai peruna vähemmän, tai vaikka juoma kalorittomaksi.
Veden juonti on yksi tärkeimmistä ranskattaren hoikkuuden salaisuuksista. Olen aloittanut päivän juomalla ensimmäiseksi lasillisen vettä. Luulen että tää on auttanut vähentämään aamukahvin juontia kahdesta kupista yhteen. Kahvia tulee kai osittain litkittyä aamulla janoonsa. Ja vaikkei kahvissa nyt kaloreita ole niin tekee hyvää (kokonaisuuden kannalta) vähentää sitäkin vähän. Eikä paljon kahvin juominen sitäpaitsi edes ole kovin ranskalaista :)
Mutta kunnon aamiaisen syöminen on kyllä edelleen hakusessa. Yhtään ei maistu ruoka aamusta. Ateria pitäisi vielä syödä istualleen ja hitaasti pureskellen eikä tehdä mitään muuta samaan aikaan (esim. kirjoittaa blogia). Mutta vielä minä tämänkin opin. Vähitellen hyvä tulee, peu á peu.

Matka jatkuu ja ensi viikolla taas uusin pienin muutoksin. Kunhan nyt ensin selätän nää juhlat pois alta. Olen päättänyt pitää joko ennen tai jälkeen juhlien taas yhden kasviskeittopäivän, mikä tasaa sen tilanteen, että juhlissa tulee luultavasti....juhlittua!

Taikapurjoviikonloppu

Kauhian ylpeänä kävelin perjantai-iltapäivällä Kauppakatua pitkin kaksi purjoa kainalossa. "Meitsi täs on lähdössä vaan viikonloppun viettoon". Ylevyys karisi kotona, kun isäntä heiluttaa kuistilla metrin pituista lohifilettä: "Mä ostin kalaa, voidaan savustaa!". Ihan kiva.
Kaiken lisäksi purjot oli muovipakkaukseen pakattu (tehdäänkö tätä missään muualla kun Suomessa?!) ja jouduin poistamaan aika määrän nahistuneita osia. Jäljelle ei jäänyt paljoakaan. Meinas iskeä paniikki. Eihän tätä soppaa riitä kun yhdelle päivälle! No lauantaiaamuna tuli anoppi hätiin ja toi mulle kaupungista tullessaan lisää. Ensimmäisen keittoa maistellessa vastaan iski armoton mauttomuus. Mutta söin pienen lautasellisen kovaan nälkään (kello oli jo vaikka mitä kun pääsin sitä keitteleen) ja yllättäen se teki kylläiseksi. Silti päätin lisätä kattilaan yhden lisäaineettoman kasvisliemikuution. Eihän se nyt paljoa kaloreita tee, eihän.
Alkuun juoksin vessassa, koska purjo lisää virtsan eritystä, mutta pian jo helpotti. Launtai-iltapäivällä iski vilu ja samalla epäusko: "Onkohan tää sittenkään terveellistä..." Soitto tsemppikaverille ja homma jatkui (KIITOS kamu!). Sunnuntaina aamulla totesin jo olevani voiton puolella.

Taikapurjokeiton ohje

1kg purjoa
1 l vettä

Pese hyvin ja pilko purjon valkoiset osat ja vähän vaalen vihreää kattilaan. Keitä 40 minuuttia ja lisää halutessa vähän suolaa ja pippuria. Siivilöi liemi ja juo sitä 2-3 tunnin välein noin 2,5dl. Ruoka-aikaan tai jos huikoo syö purjomuhennosta noin 1-2 dl kerrallaan. Tee näin sunnuntain päivälliseen saakka, jolloin voi syödä palan lihaa tai kalaa, paria lajia kasvista ja hedelmän.


Purjoa keitellessä ja hitaasti syödessä piti tehdä itselle muutamia kysymyksiä:
1. Miksi teen tämän. Ja yrittää löytää itsestä lähteviä syitä ja siitä mikä itselle oikeasti tärkeää.
2. Mikä on oma käsitys siitä miksi on lihonut? Tätä täytyy pohtia rehellisesti. Onko surua, stressiä, yksinäisyyttä, työpaineita tai muuta minkä vuoksi syömiseen suhtautuu liian huolimattomasti.

Viikonlopun anti oli hyvä: löysin lisää häiriköitä (joista myöhemmin) ja tuli analysoitua vähän tarkemmin omia tapoja. Jouduin jo harjoittelemaan kompromissien tekemistä, esim. juodako kahvia vai ei. Ja join mutta vain yhden kupin aamulla (ettei tulis liikaa shokkia.) Lisäksi se savukalan pala, jonka sai sunnuntaina iltaruoan aikana syödä maistui paremmalta kuin koskaan ennen. Samoin pilkottu vihreä salaatti ja maissi. Edelleen ihmettelen, ettei ollut nälän tunnetta juurikaan. Tai sen pystyi hyvin siirtämään sivuun, juomaan desilitran purjosopan lientä ja jatkamaan touhuja. Ihan ilmiselvästi nälän tunne on kuulkaa asennekysymys!

Ranskattaren laihdutuskuuri: aloitus

Kun kerran tule edellisessä postauksessa luvattua aloittaa elämäntapamuutos niin miksei tekisi sitä samantien. Mireille Guilianon kirjoihin perustuva muutos tähtää oman itsensä kuuntelemiseen. Siihen ei kuulu päivittäinen tai viikottainen vaakalla hyppääminen, eikä itsensä liikunnalla rääkkääminen henkihieveriin. Toki kuntosalilla saa käydä (minä käyn jatkossakin), jos se tuntuu omalta jutulta, mutta kovin ranskattaren tapaista se ei ole (voih). Omaa kroppaansa täytyy kuunnella ja painon vähenemisen huomaa kyllä parantuneessa olotilassa. Alkuun pääsemiseen tarvitaan kuitenkin pieni trimmausvaihe, koska kysymys on muutoksesta. Kolmen kuukauden aikana tulee kiinnittää huomiota muutamiin tärkeisiin asioihin, kuten lisätä veden juontia ja syödä säännöllisesti. Kuulostaa helpolta eikö? Lisäksi tulee opetella syömään kunnon aamiainen (tulee olemaan mulle vaikeaa). Muitakin sääntöjä on, mutta niistä tuonnempana. Paras asia lienee se, että lempiherkkujaan saa edelleen (tän kolmen kuukaudenkin aikana) syödä viikonloppuisin. Ei nyt tietenkään mitään älytöntä ahtamista mutta kohtuudella. Ja jos oikein tiukkaa tekee niin pikkusen myös viikolla. Oikeaan ohjeeseen kuuluu listata kolmen viikon aikana kaikki mitä suuhunsa pistää ja tunnistaa ns.omat häirikköruokansa tai -juomansa, joita tulee nautiskeltua liikaa. Minä oikaisen heti tässä. Oon sen verran harrastanut laihdutuskuureja ja ravintoterapeutteja ja elämäntapojen kartoitusta, että tunnistan jo omat häirikköni: yksi on kebab, jota tulee syötyä joskus useampanakin päivänä viikossa. Toinen on salmiakki ja kolmas lonkerot ja viinit. Kaloripommeja kaikki ja on niitä muitakin. Teen siis oman listani asioista, joita tiedän "nautiskelevani" liikaa.

Toinen iso asia omalla kohdallani on ruokailutottumukset, jotka itelläni ovat päin peetä. Aamulla kaksi isoa kuppia kahvia, aamiainen joskus 11-12 maissa, sitten mennäänkin pitkälle iltapäivään kunnes tulee hirvee nälkä. Hätätilassa nappaan välipalaksi kaapista pari leipää, paljon leikkelettä ja juustoa päälle ja mikroon. Ilta menee sitten mutustellessa kaikenlaista. Mökillä ollessa tulee paremmin tehtyä kunnon kotiruokaa, kun on toinenkin syömässä, mutta itekseen ollessa ei oo niin nuukaa... Vaikka siis trimmausvaiheen aikana herkutella saa viikonloppuisin niin yksi poikkeus on: Ensimmäinen viikonloppu. Tällöin kroppa valmistellaan tulevaan pitämällä ns. taikapurjoviikonlopun. Tarkoittaa: lauantaina ja sunnuntaina syödään purjokeittoa, joka on ravitsevaa, vähäkalorista ja poistaa ylimääräistä nestettä. Tämä kuulostaa kaalisoppadieetiltä, mutta kestää vain sunnuntai iltapäivään, jolloin voi syödä taas normaalisti vähän aloitellen. Tämä niinkun kolmen kuukauden trimmauskin on pieni aika, jos siitä on hyötyä loppuelämäksi. Uskon että on. Tämä dieetti tuntuu lähinnä omaa ajattelutapaani olevalta. Kaikkine luonnonjogurtteineen, kausiruokineen, uusine makuineen ja herkkuineen, joista kerron muutoksen edetessä lisää. Tää lähtee nyt etsimään kaupasta kotimaista purjoa ja keittelee sitten sopat valmiiksi. Haastavaa tulee olemaan siinä vaiheessa, kun isäntä grillaa lauantai-illan pihvinsä ja minä saan vain nuuhkia ilmaa. Mutta koetan pysyä urheana! Ja jos ei musta viikonlopun jälkeen kuulu mitään niin sitten oon kuollut nälkään.

Mä tahdon saada...mielihyvää!

Viime päivien lämpotilan perusteella voi vain todeta: kesä oli ja meni, vai oliko? Erään joka kesään liittyvän ilmiön perusteella se todella oli: nimittäin paino oon taas noussut. Eikä mitään yhtä tai kahta kiloa vaan neljä kiloa. Kyllä tauko jumpasta ja lomaan liittyvä vapauden tunne siitä, ettei tarvii huolehtia mitä suuhun pistää, grilliruokien ihanuus, rasvaiset juustot, kermakastikkeet, siiderit ja lonkerot vaativat veronsa kuten joka kesä.

Aamulla vaaka näytti huimat 68 kiloa! Eli kahdeksan kiloa liikaa. Joka syksy mietin, kuten tuhannet muut naiset, kuinka sais painon pysymään vakaana, ettei homma olis ainaista jojoilua, hikoilua kuntopyörän selässä, vahtimista ja kieltäytymistä. Nyt keksin uuden konstin. Pari vuotta sitten kirjamessuilla käteen osui Mireille Guillianon kirja Ranskattaren ruokavuosi. Tietysti ostin kirjan, koska kaikki mikä haiskahtaakin ranskalaiselta herättää heti uteliaisuutta. Luin kirjan nopsaan, ahmin sen ja kävi ilmi, että se on jatkoa ensimmäiselle teokselle nimeltä Ranskattaret eivät liho, josta olin kuullut puhuttavankin. No tietysti hankin samantien ekankin osan. Ihastuin kirjoihin heti. Tuntui että näissä vois olla jotain minulle ja kirjoitin niistä muistaakseni tännekin. Ehkä kokeilinkin hetken aikaa jotain pieniä juttuja, mutta vähitellen kirjat unohtuivat hyllyyn pölyttymään. Äskettäin ne osuivat taas käteeni ja huomasin innostuvani jälleen. Asiaa hetken mietittyä päätin nyt niiden pohjalta aloittaa elämäntapamuutoksen. Jos ei ranskattaren dieetti tehoa meikeläiseen niin sitten nostan kädet pystyyn ja elän paksuna elämän loppuun saakka.

Itse asiassa Mireillen kehittämä dieetti ei ole edes dieetti vaan hienovarainen elämäntapojen muutos. Tapojen jota ranskalaiset naiset, jotka ovat muuten edelleen maailman hoikimpia, ovat toteuttaneet sukupolvien ajan. Ekassa kirjassa verrataan kahta ruokakulttuuria, amerikan ja ranskan (kirjailija on nykyään amerikkalainen, mutta ranskassa kasvanut) ja etsitään syitä liikalihavuuteen ja ruokakulttuurien muutokseen. Suomihan on melkein kuin Amerikka, lihavuus on meilläkin jo epidemia, pikaruokalat ja itsepalvelutiskit (ota-niin-paljon-kun-ikinä-jaksat-syödä- tyyppiset) kukoistavat. Kyllä silmät vähän aukesivat kirjan luettuani. Mutta suurin syy miksi innostuin kirjan opeista on seuraava: Se perustuu mielihyväperiaatteeseen. Eli se ei kiellä herkuttelua vaan päinvastoin kehoittaa nautiskelemaan ilman tunnon tuskia ranskalaisille tyypilliseen tapaan. Tämmönen sopii mulle kun nenä päähän! Mielihyvädieetti on niin mun juttu. Karsastan muutenkin kaikenlaisia höpönhöpön karppaamisia, kalorien vahtimista (en edes osaa laskea niitä) tai rasva ja sokeri ja valkoiset jauhot pannaan-hössötystä. Mä en tule IKINÄ lopettamaan valkoisen sokerin ja jauhojen syömistä (koska patonki tehdään viimeksi mainitusta). Saati voin ja kerman. Leivän ja suklaan. Enkä varsinkaan kebabin! Aion pitää päiväkirjaa ranskattaren dieetistäni, koska kun tämän julkaisen en voi enää perääntyä ilman että hävettää. Toiseksi tuleepahan kirjoitettua ja matkalla aion testata monia uusia ranskalaisia reseptejä (ihan tavallisia, ei pelkkiä laihdutusruokia), joista useat muistuttavat hämmästyttävän paljon yksinkertaista suomalaista ruokaa.

Tavoitepainoni tulee olemaan 62 kiloa ja jos lähtee enempi ei yhtään haittaa. Aikataulua en osaa sanoa tässä vaiheessa. Tärkeämpää on sisäistää tiettyjä asioita, joita ranskattaren ruokatottumuksiin kuuluu kuten Kohtuus, Laatu ja Ruoasta nauttiminen. Ja tietysti se tärkein asia eli löytää pysyvästi sellainen olotila, jossa tuntee viihtyvänsä omissa nahoissaan. Eli ranskaksi sanottuna bien dans sa peau.

Pori Jazzit 2012

"Vähänks siistii...!"

- Mennään nyt seuraavaan laitteeseen, intosi Aapo 5vee tulopäivänä, kun ensin oli pelannut leirintäalueen minigolf-radan ja hyppinyt pomppulinnassa. Kolme päivää vierähti liiankin nopsaan lasten kanssa kävellen rannalla ja ihastellen auringonlaskuja. Teimme pyöräretken pitkin kaupunkia pysähtelemällä sopivan paikan tullen aina jäätelölle,

kiipesimme näkötorniin, hyppelimme kalliolta toiselle ja kävimme taidenäyttelyssä. Iltatorin yhteydessä oli laituritanssitkin. Retkeillessä huomasimme, että meri-ilmasto tekee tosi nälkäiseksi ja saariston savustettu kala on paras apu siihen. Ja jos lahkeet kastuvat varpaita uittaessa , niin siinä voi tulla merisairaaksi.

Hei hei Hangon kivet, kävyt ja männyt, heihei meri, rannat ja leijonat! Taskut täynnä hienoja kiviä matkaseurue suuntasi seuraavaksi mihinkäpäs muualle kun kylpylään ja hupipuistoon!

pyöräilykansaa

Karu juttu

Tasan kello 7 raotan asuntovaunun verhoa vähän auki. Ikkuna on hieman huurussa ja ulkopuolelta täynnä pisaroita. Narulla roikkuvat pyyhkeet lepattavat tuulessa huuhdeltuina. Naapurin isäntä näkyy jo kävelyttävän pientä ruskean-valkeaa koiraansa. Kun taas meidän vaunun toiselta laidalta ”makkarista” kuuluu vielä tasaisa tuhina. Meri näyttää rauhalliselta. On ihmeen onnellinen olotila. Kroppa vaati totuttelua jatkuvaan kaiken läpi menevään tuuleen – mutta tottui jo. ”Sä käskisit ihan missä tahansa muualla pitämään tämmösellä tuulella vaunun oven kiinni kun palelee, mutta et täällä” , mies mutisi kun tulimme. No en niin. Merituuli tekee terveeksi ja siinä on taikaa.

Saavuimme Hankoon pari päivää sitten. Tämä oli koko matkamme määränpää ja tavoite. Hangon leijonat olivat vastassa heti leirintäalue Silversandin respassa. Tästä tehdään kuulemma nyt lapsiystävällistä kohdetta. Toivottavasti ei mitään huvipuistoa kumminkaan. Koska just tämä karuus ja rauhallisuus ovat tämän paikan juju. Tänne hakeutuu valokuvaajia ja taivaanrannanmaalareita, joille viihteeksi riittää seurata kymmenen pienen sorsanpojan sinnikästä räpylöintiä vastatuuleen. Ja lapsiperheitä jotka tarkenevat peuhata meressä, tykkäävät katsella auringonlaskuja ja leikkiä tavallisissa leikkipuistoissa. Olennaiseen ei tarvita mitään tivolilaitteita. Ei joka paikkaan. Elämä on tarpeeksi hullunmyllyä muutenkin. Ja tätä omaa hienoa idealismiani pääsen muuten testaamaan lähipäivinä ihan käytännössä, kun MEIDÄN lapset tulevat Hankoon :)

ps.kiukuttaa kun teksti tulee yhteen pötköön, ja rivit järjestyvät mielensä mukaan. Kappaletta ei saa jaettua muuten kuin tunkemalla kuvan väliin. Ei voi mitään. Bloggeri kutsuu tätä ulkoasun uudistukseksi. Just joo.

Akseli Gallen-Kallelan museo hänen entisessä kotitalossaan Tarvaspäässä kannattaa tsekata. Esillä oli taiteilijan elämäkertaan liittyvien tarinoiden lisäksi tällä kertaa Tuohi!-näyttely.

Suomalaista Designia, Tuohisauna.

Näpit irti mun perunoista!

Pari päivää vierähti Lohjan seudulla. Yövyimme yhdessä SFC: leirintäalueesta ihan kokeilun vuoksi. Tuskin sai vaunua parkkiin kun yks naapuri tuli jo huutelemaan " Onko varmasti neljä metriä väliä!" ja toinen siihen perään "Täällä on sitten pallogrillillä grillaaminen kielletty". Niin oli muuten kielletty kaikki muukin. Illalla tois puol rantaa oli Lohjan rantajamit. Lauri Tähkän jumputusta ei juuri kuulunut, mutta kun Eput nousivat lavalle niin alkoi basso takoa. Nukahdimme rupiseviin riimeihin.. Lohjalta käsin ajelimme Espooseen Gallen-Kallela-museoon. Soitin ex-tempore Maija-tädilleni keittääkö hän siskon tytölle iltapäiväkahvit. Ja tämä ihanuus oli just ottamassa raparperipiirakkaa uunista. Matkalla tuli uitua Lohjanjärvessä ja kuunneltua lauteilla Jukka-pojan livekonserttia. Lohjalla kannattaa ehdottomasti käydä Maistelemassa Alitalon viinitilan Venla puolukka-omenaviiniä. Omenaviljelykset on kuin Etelä-Ranskassa konsanaan.

Siisti paikka tämä karavaaniliiton leirintä oli ja kaikki toimi moitteettomasti. Sauna maksoi vain 10€/tunti. Ja vessapaperirullatelineessäkin ohje mitenpäin sitä pitää käyttää. Illalla saunan jälkeen teki mieli keittää perunoita, joita ei oo viikkoon saanut kun Järvenpäässä ei ollut keittiötä ja vaunussa oli liian kuuma keittää. Pistimme kattilan tulelle, niin eikö yks mamma tarttunut kattilan kahvaan kiinni koska "hella menee pilalle jos kiehuu yli". Teki mieli sanoa, että NÄPIT IRTI MUN PERUNOISTANI, mutta hillitsin itseni. Vähän kotikutoista tuntuu näillä kausipaikkalaisilla homma olevan ainakin näin pienellä leirintäalueella. Vahtivat siellä vaunun uumenissa toinen toisiaan ja varsinkin vierailijoita. Toisaalta - jos tykkää yhteisöllisestä elämästä ja että naapuri asuu neljän metrin päässä, niin mikä ettei. Mutta minä oon semmoseen ihan liian erakko.

Blueskaupunki rules

Myö jämähdettiin Järvenpäähän. Otimme kaksi vuorokautta lisäaikaa leirintään, jotta ehdimme pyöräillä järven rantaa, tehdä kauppaa torilla, syödä mansikoita bluespuistossa, Pyörähtää Tuusulassa, katsoa Marc Chagall- näyttelyn kuvitusta faabeleihin, tutustua kulttuurivaikuttaja J.H. Erkon (1849-1906) kotitaloon, käydä Aleksis Kiven haudalla ja kuolinmökissä, nauttia pitkiä illallisia ja olla vaan.

Leirintäalueella on taas rauhallisempaa. Vain pehtori pörrää päältäajettavalla nurmenleikkuukoneellaan. Vieressä on Vanhankylän kartano 1700-luvulta ja kahvilaravintola ihanine leivoksineen. Sadan metrin päässä on myös Aallon suunnittelema Villa Kokkonen, johon saa käydä tutustumassa. Kaiken lisäksi täällä leiriytyminen on halpaa.

Ostin Juhani Ahon Yksin - romaanin. Siinä Aho kuvaa rakkauden pettymystään Aino Järnefeltiin, joka menikin naimisiin Jannen kanssa. Aho kirjoitti teoksen Pariisissa ja sitä paheksuttiin ainakaan säädyttömyydestä. En ole päässyt vielä punaisen myllyn kohtauksiin... Niin kiva kun Järvenpään seutu onkin, ei myö voida tänne ikuisesti jäädä, vaan tänään matka jatkuu taas kohti uusia seikkailuita.

Siihen aikaan kun isä lampun osti

Jos olisin tiennyt kuinka mielenkiintoinen kulttuuritarjonta on Järvenpäässä, olisin tullut tänne aikoja sitten. Säveltäjä Sibelius, kirjailija Juhani Aho, taiteilija Pekka Halonen ja puoli Järnefeltin sukua muun monen ohella elivät ja tekivät töitä täällä Tuusulanjärven rannoilla 1800-1900- luvun taitteessa. Sibeliukset asuivat Ainolassa peräti 60 vuotta aina kuolemaansa asti.

Hirsihuvilat, erämaa-ateljeet ja puutarhat kertovat perheiden historiaa. Taiteilijaperheet elivät yhteisöelämää tukien toinen toisiaan. Oman maan kasvikset, marjat ja vihannekset syötiin, säilöttiin tai valmistettiin viiniksi. Vaatteet, matot ja liinavaatteet ommeltiin naisväen voimin. Kansallistaiteilijain yhteisön jäsenillä olivat omat harminsa ja perhetragediansa, mutta taiteellisesti kaikilla oli sama päämäärä. Se päämäärä on yksi syy joka minut saa vaikuttumaan taiteen merkityksestä: Suomalaisen identiteetin vahvistaminen tuolloisen Venäjän vallan alla. Moni taiteilija teki työtään maasta karkoituksen uhalla ja useat joutuivat maanpakoon. Juhani Aho kynämiehenä, Eero Järnefelt kansallismaisemien kuvaajana, Sibelius Finlandia-sävellyksineen nostattivat kansantuntoa.

Voi vain miettiä minkälainen merkitys suomalaisuuden korostamisella oli silloin, kun itsenäisyys ei vielä ollut pienelle Suomelle itsestään selvyys. Toiseksi mua kiinnostavat entisajan elämän boheemi yksinkertaisuus ja dramaattisuus. Rautateiden rakentaminen ja kameran keksiminen olivat shokkia kansalle. Vähän niinkun internetti tai muu vastaava nykyään. Kauniit ja rohkeat korvasi tuolloin värikäs perhe-elämä. Juhani Ahon perheessä isäntä teki lapsen Venny-vaimonsa Tilly- siskolle ja perhe eli loppuelämänsä kolmioavioliitossa. Jean Sibeliuksen ja Ainon suuri rakkaustarina ja salakihlaus taas pitivät sisällään nekin kolmannen osapuolen, musiikin - joka tunnetaan tänäkin päivänä joka puolella maailmaa.

Pehtoorilla pitää kiirettä

Just kun pääsin kehumasta pitkillä pelloilla ja avaralla tilalla niin alkaa tapahtua. Leirintäalueella valuu vaunua vaunun perään. Isoa ja aina vain isompaa. Ja hirveesti lapsia niinkun suviseurojen jatkoilla tapaa. Pehtoori potkuttelee vaunulta toiselle ja yrittää pitää kirjaa tulevista ja menevistä. Illalla puoli yhdentoista maissa maate mennessä kurkkaan vaunun ikkunasta: viistoista pientä ronaldoa kirmaa pellolla pallon perässä ja kisa on muuten kova. Arvattavasti suihkusta loppuu kuuma vesi. Meillä on vieressä myös frisbiigolf-rata. Ykskaks kun ketään ei näy missään, metsästä lentää kirkkaan keltainen kiekko kauas pellolle. Laji on näemmä kuuminta hottia nuorten keskuudessa nyt. Neljän, kahdeksan ja kymmenenkin hengen peliporukkaa ilmestyy jatkuvana virtana viskelemään kiekkoa. Pelirata kulkee vaunusta noin kymmenen metrin päässä ja pitkin sinänsä kauniita puistoalueita pyöräillessä kannattaa varoa ettei saa lentäviä lautasia päähänsä. Kokeilin kerran tuota Punkaharjulla kuntoutuksessa. Frisbii pitää saada lentämään erityyppisessä maastossa niille varattuihin koreihin samaan tapaan kun oikeassa golfissa pallot reikään. Kiekot ovat painavampia kuin muoviset lelufrisbeet ja niitä on vieläpä eri painoisia. Ei mun käsilläni niitä kovin pitkälle heitellä joten pitäköön pelinsä. Meitsi ottaa Järvenpäässä ilon irti hyppäämällä pyörän selkään ja kietoutumalla kulttuuriin. Sitä täällä riittää ah vaikka kuinka paljon.

Vanhankylänniemen leirintä

Laskeudumme varovasti kohti pääkaupunkiseudun hulinoita (tai sitten kierrämme ne). En oo koskaan tullut ajatelleeksi mitä kaikkea löytyy Järvenpään seudulta. Vanhankylänniemen leirintäalue poikkeaa kaikista muista. Missasimme bluesit jotka loppuivat eilen ja nyt on tilaa melkein kokonainen pelto levittää tuoleja, pöytiä, mattoja ja pallogrillejä. Hetken päästä leiriytymisen jälkeen mäkeä alas rullaa vanhempi mies pyöräpotkurillaan. Hän jarruttaa kohdalla ja istuu potkurinsa penkille. - Päivää...miä olen tämän paikan pehtoori. Menee rupatellessa pitkän aikaa pehtoorin kertoessa Järvenpään parhaat tärpit ja siinä sivussa oman elämäkertansakin. - Miä olen aina asunut täällä kausipaikalla, mutta viime vuonna kaupunki hääti meijät pois. Minä menin omistajien juttusille ja totesin että kun miulla ei ole muuta paikkaa mennä niin voin ruveta täällä pehtooriksi. - Teen vähän kaikenlaisia töitä ja siinä sivussa tarkistan, että kaikki ovat oikeella asialla täällä. Mies vilkaisee leirintälupaamme vaunun ikkunassa. - No saakos sinusta ottaa kuvan, kun kirjoittelen semmosia matkajuttuja, kysyn pehtoorilta. - Joo sua ottaa. - Mutta nettii ei saa kuvaa laittaa. Se on kato vaarallista touhua se. Ne voi sieltä sen imasta ja käyttää vaikka missä. - Okei en minä ilman lupaa internettiin... Pehtoori suosittelee pyöräilemään polkupyöräreittejä Tuusjärven ympäri 22 kilometriä. Ja siinä sivussa tutustuu sitten seuvun kulttuuriin. Jos on jotakin ongelmaa niin siitä juttusille sitten pehtoorin kanssa. Hällä on se ensimmäinen vaunu siinä kentän laijassa.

Messilä Camping

Kolme päivää on vierähtänyt Lahden seudulla ja Messilässä. Tapasimme Annea, Melindaa, Valmaa ja Karia pitkästä aikaa. Ja yövyimme Lemmenkujalla. Kuva on Messilän Venetsiasta.

Jos tykkää rantalentiksestä, ratsastuksesta, alamäkipyöräilystä, golfaamisesta tai talvella laskettelusta, niin kannattaa mennä Messilään. Jos pitää rennosta retkielämästä, latotanssiromantiikastasta, uimisesta Vesijärvessä, risteilyistä ja rannalla kävelystä on Messilä oikein osuva paikka. Mutta jos on lapsia, kannattaa ehdottomasti mennä Messilään. Siellä on hanhia, sorsia ja lampaitakin. ja teeveestä tuttu talkkari.

oodi vapaudelle

Lähes neljä viikkoa on vierähtänyt hirsimökissä pikkuisen järven rannalla. Elämä on yksinkertaista ja hyvää. Mökillä karsiutuu ihanasti kaikki turha pois ja oleellinen jää: hyvä ruokaa, lepoa, sopivasti töitä, kasvimaan hoitoa, kirjoittamista, mökin ovien maalaamista tai siivoamista. Ja tarpeen mukaan sosiaalista elämää; ystävien kanssa saunomista, kaupungin alennusmyynneissä pyrähdystä, lasten seuraa tai anopin kanssa kahvittelua. Ja sen ihmettelemistä että kaikissa mökkitontin linnunpöntöistä kuuluu hurjasti pientä viserrystä ja emolinnuilla on kiire etsiä ja viedä kaikille ruokaa. Nyt on kuitenkin aika uusien seikkailuiden ja retkielämän. Jos joku ei vielä tiedä niin teemme matkaa pienellä Sprite-merkkisellä retrovaunulla. Vaunuvanhus täyttää tänä vuonna 41-vuotta. Pienen fiksaamisen jälkeen (alkuperäinen pöytä/sänkylevy painui kaarelle, saumakohtia täytyi tiivistää)liikkuva retkimaja toimii taas moitteettomasti. Ja suunta on kohti Etelää, ensimmäiseksi Lahteen kummityttöä moikkaamaan. Siitä sitten mihin nokka näyttää ja missä aurinko paistaa.

"Matkailuvaunun suurin ilo on siinä, että se antaa melkoisen riippumattomuuden. Ei tarvitse suorittaa majoituspaikkavarauksia eikä ohjelmoida lomiaan kellon mukaan. Vaunussa voidaan yöpyä omien lakanoiden välissä. Sukulaisten ja tuttavien luona vierailut sujuvat kumpaakin sukupuolta miellyttäen, koska vieraat voivat yöpyä vaunussaan." (Matkailuvaunun käsikirja 70-luvulta)

Tuolin uusi elämä

Tässä uusi hieno tuoli jonka siskoni entisöi. Kelpaa siinä telkkua kattella. Ja tuo väri on kyllä hyvä koska meitsillä on tapana läikytellä kahvia....:)

ruohosipulimättäitä ja ja raparperibisnestä

Meillä on täällä mökillä ihana villiintynyt pelto, jossa kasvaa kaikenlaista. Ja aina loppukesästä se peittyy miehen mittaiseen rikkaruohoon. Toistaiseksi kasvusto on vielä matalaa ja yks päivä löysin heinien seasta pari uutta ruohosipulipuskaa, jossa kasvoi pitkiä kauniita ruohosipuleita. Laitan niitä joka paikkaan, keittoon, munakkaaseen ja saksin leivän päälle. Mitkä määrät lehtivihreää vahvistaman verta! Nyt päätin että tämä pelto laitetaan jonkinlaiseen ruotuun. Aikasemmin herukka- ja ympäri peltoa levinneiden vadelmapuskien luo tuskin on päässyt (huonoilla nilkoilla) heinän läpi. Niitä on hoidettu joskus silloin kun isäntä oli pikkupoika. Nyt siellä kulkee siistejä polkuja ja oksia on saksittu. Eipä ole ennen tullut harrastettua maisemanhoitoa mutta kerta ensimmäinenkin. Joku vois sanoa että tämä on selkeä merkki siitä että keski-ikä (tai joku muu höperyys taas) lähestyy. Toinen tämän kauden ihanuus on raparperi. Ei oo pitkäkään kun jouduin ostamaan jokakesäiset raparperit torilta kalliilla hinnalla ja sieluun sattui. Koskaan en raaskinut ostaa niin paljoa kun olisin voinut sitä syödä. Nyt julmettuja varsia kasvaa takapihalla pilvin pimein. En raaskis pistää yhtäkään oksaa hukkaan. On tehty kiisseliä, puuroa, hilloa, piirakkaa. Hätäpäissäni jo suunnittelen et jos keittäis maijalla kaikki mehuiksi tai jotain. Tai menis Kuokkalan torille myymään niitä parilla eurolla nippu. Hirmu bisneksiä tekisin siellä. Tähän saakka mun lempiyrtiini on ollut ehdottomasti tilli. Nyt uudehko tuttavuus on tänä kesänä timjami. Oon ihan rakastunut ja hurahtanut sen tuoksuun ja makuun. Pienet alut on jo yrttipellossa kasvamassa ja nähtäväksi jää saadaanko satoa. Timjamin maku muistuttaa bouguet garnista ja Pariisista you know... Bloggeri haluaa näemmä edelleen laittaa rivit ihan omaan järjetykseensä. Olkoon niin.