Iloista Joulua kaikille blogin lukijoille!!!!

jabbadabbaduuu!

Tapahtuu huikean kivoja asioita. Ensinäkin kävimme viime viikonloppuna ArtTuuri-tapahtumassa Keskisen kyläkaupalla. Ohimennen otimme osaa taidenäyttelyn arpajaisiin ja meitsi voitti kuin voittikin taidelahjakortin. Nyt meni taulut uusiksi, hankin ehkä vihdoinkin kauan haaveilemani meriaiheisen taulun!
Toiseksi sain sen lehtijutun myytyä, josta aiemmin puhuin. Todella paljon rohkaisee kirjoitusharrastustani. Mainostan sitä juttua sitten täällä lisää, kun se ilmestyy.
Kaiken kukkuraksi lähden tänään laivalle nautiskelemaan ranskalaisia herkkuja ja ohjelmaa. Mennessä käymme Picasson näyttelyssä Hesassa. Ei muutakun jouluhössöyksiä karkuun ja lujaa!

epävarmuudesta ja kirjoittamisesta

Sain eilen kirjoitettua lehtijutun jota olen funtsinut koko syksyn. On se kuulkaa jumalattoman hieno tunne kun saa vihdoinkin jotain valmiiksi. Samaan aikaan hirveä itsekritiikki päällä. Koko juttu on ihan tylsä? Onkohan ne pilkut sittenkään oikeilla paikoilla? Ei siinä varmaan oo mitään uutta kerrottavaa! Kuka oikein luulen olevani??
Mutta näin se aina kirjoittamisessa menee. Apina minussa yrittää mollata lyttyyn kaiken mitä tekee. Ja se on välillä niin vahva, että tekee oikeasti hallaa koko hommalle. Tiedän ihmisiä jotka eivät koskaan uskalla tuoda tekstejään julki, vaikka rakastavat kirjoittamista.
Päätin luetuttaa jutun kahdella ihmisellä. Toinen olisi muuttanut puolet ja poistanut loput tekstistä (hyvin pyyhkii). Toinen ei ole vielä ehtinyt katsoa koko juttua. Vaikutelmia pyysin tai kommentteja. Sitä kun ei jossain vaiheessa ite enää näe metsää puilta. Teksti on hyvä näyttää tai lukea jollekin ulkopuoliselle. Pelkkä ääneen luku toiselle ilman yhtäkään kommenttia jo toimii palautteena itselle. Selventää sitä mitä tuli kirjoitettua.
En just nyt tiedä mitään tunnetta joka olisi niin mahtava, kun tekstin saaminen valmiiksi. Se on ilo! Ihan kuin olisi suuremmankin urakan tehnyt. Ajatus aikansa pyörii päässä ja muhii ja riipii sua siellä ja lopulta valmis juttu on edessäsi. Olkoon hyvä tai huono niin teit sen kuitenkin.
Siinä kaksi tunnetta kulkee käsi kädessä niinkun monessa muussakin asiassa. Ilo ja epävarmuus, viha ja rakkaus, nautinto ja kärsimys.
Epävarmuus tulee aina. Se kuuluu kirjoittamiseen.

Jou!

Kävin Keskussairaalan reumapolin puolivuotiskontrollissa. Niskojani valitin. Uusi lääkäri tsekkasi vanhoja röntgenkuvia ja näytti tietokoneen ruudulta missä vika. Kaularangan yläosa painuu liikaa kallon sisään ja painaa siellä joitakin hermoja. Jatkuessaan saattaa tulla neurologisia vaivoja. Toimenpiteeksi hän ehdotti tässä vaiheessa tarkempia tutkimuksia eli magneettiputkeen (hyi hitto) ja uuteen röntgenkuvaan. Hoitoina esim.lääkehoito (jolla prosessi niskassa saataisiin pysähtymään) tai tarvittaessa neurokirurgin konsultoinnin jälkeen puukkoa. Sain pihistyä suustani järkyttyneet sanat: "mitä siinä leikkauksessa tehdään...?"
Kuulemma napsastaan pala rankaa pois ja silleen. Enempää en kuullut, korvissa vaan humisi ja yritin pidätellä itkua. Reseptit unohtui uusia. Viekää kele vielä rankakin! Pala kerrallaan.
Kaks päivää olo oli niinkun selkäänsä saaneella. Sitten ryhdistäydyin. Täytyypä elää päivä kerrallaan. Ja eihän mikään ole vielä varmaa. Vuonna 2002 mulle sanottiin, että vasen lonkka on ihan paska ja pian leikattava. Se ihan kohta on venyvä käsite , koska jatkuu edelleen. Nyt ultraäänessä lonkka näytti hyvältä. Ihmeitä tapahtuu.
Mutta elämä taas pysähdytti. Se painaa välillä NIIN päälle. Silti järjesteltyäni asiat päässäni tuli taas levollinen olo. Tulkoon mitä tulee, tapahtukoon tahtonsa.
Laitoin partsin kaiteeseen punaiset ja kirkkaat valot värittämään tummaa maisemaa. Juttelin siskon pojan kanssa, joka osaa juuri ja juuri huutaa puhelimeen tuuuutiiii...tuuutiii ja sitten olevinaan jutellaan. Hän vastaa aina joooo. Mitäs oot puuhannut? - Jooooo! Oletko käynyt puistossa? - Jooooo! Koskas tulet käymään? - Joooo. Ja hihitystä perään.
Katsoin parhaaksi pakata reppuni ja tulin pitkästä aikaa mökille. Hämärässä illassa tyyni järvi. Ulkovalot, kynttilät ja tulet lepattavat. Valmistan salaatin saunan jälkeen grillatun makkaran kanssa. Italian mix-salaattia, jäävuorisalaattia, mustia oliiveja viipaleina, säilykemaissia, tomaattia, suolakurkua ja mozzarellahelmiä. Lauteilla huljutan jalkoja jääkylmässä kaivovedessä. Saunasta tullessa haen pari halkoa ja palan tuohta. Pian takassa nauraa iloinen valkea. Sytytän ensimmäisen adventtikynttilän.
Onks elämä kivaa? - Jooooooo!

mökillä

mikä tämän ihanampaa

Ei kyllä tunnu syyskaamos yhtään tylsältä, kun postista humpsahti tänään kaksi Suomalainen- lehden numeroa kerralla! Itsetehtyine kirjekuorineen ja taiteellisine kuvituksineen sitä lukiessa päivä oli pelastettu. Lehdissä oli hauska Kesämökit rules- osio sekä monia hyödyllisiä vinkkejä: jäälyhdyn valmistamisesta puiden säilömiseen ja kasvonaamioiden tekemiseen asti! Marraskuun lehdessä kehoitettiin menemään sauvakävelylle, jos eivät sukset ole kunnossa tai ei uskalla pyöräillä kun maa on jäässä. Siispä tein työtä käskettyä ja kiersin tunnin lenkin sauvojen kanssa. Ja iltasuklaan voi vastedes pehmittää mikrossa ja levittää kasvoille naamioksi. Samoin aamuisen luonnonjogurtin ja mansikat. Se puhdistaa, ravitsee ja saa veren kiertämään.
Tässä myös 11-vuotiaan päätoimittajan kehoitus meille kaikille, jotka epäilemme syksyn mielekkyyttä:
"Syksy
Nyt on syksy. Nauti siitä! On paljon mahdollisuuksia ulkoilulle: patikointi, ruskaretket...Muista tämä! Syksy ei ole ikuinen!"

tässä

Syystä jota en tiedä tulee reissussa ollessa blogattua enemmän kuin kotona. Kotona on jonkinlainen lukko päällänsä. Omasta mielestä ei tapahdu mitään ihmeempiä, vaikka koko ajan tapahtuukin. Viikonloppuna kävin Helsingin Muoti-ja Kauneusmessuilla Oriflamen porukan kanssa. Ensimmäinen käyntini koko Helsingin messukeskuksessa. Suuri oli tapahtuma eikä kaikkea ehtinyt päivässä kiertää. Silti ihmeen hyvin jaksoi kierrellä, jalat eivät nykyään väsy ollenkaan niin helposti mistä olen hyvin iloinen.
Liikuntakalenteri on pitänyt, se motivoi yllättävän hyvin liikkumaan. Suosittelen kokeilemaan. Pyrin saamaan siihen vähintään neljä merkintää viikossa. Lasken myös kahden tunnin hiki päässä siivoamisen liikunnaksi tottakai. Yks päivä aloin miettiä eikö kirjoittaminen ollutkin ruumiillista....juu no jumpparini ei ollut asiasta samaa mieltä :)

Marraskuu on kummallista aikaa. Ihmiset väsyvät tähän kaamokseen: on markää, on kylmää, on pimeää, on tylsää...mainoksen sanoin. Kunpa osaisi antaa itselleen luvan olla vaan. Kääntyä itseensä päin ja tutkiskella mieltään. Yrittää sietää tällaistakin aikaa - nauttia rauhasta. Kesä on yleensä menty ja matkusteltu, syksyllä aloitetaan jos jonkinlaista uutta harrastusta, työmaata tai projektia. Marraskuulla ihminen saa viettää illat fleecehuovan alla, valkosuklaalevy vierellään ilman syyllisyyttä. Tässä vaiheessa sitä kuitenkin alkaa kehittelemään mielessään kaikenlaisia turhia murheita: pitäisi mennä lenkille, viedä tuo ja tämä homma loppuun, ei voi laiskotella, ja jos ei muuta niin voi kuinka yksinäinen olen. Silti yksi on varmaa. Pian tulee joulu ja siivoamiset, lahjanostot, leipomiset ynnä muut. Silloin ehtii hyvin taas suoriutua, joten miksipä ei nauttisi nyt.
Sytytän Nizzasta ostetun jasmiinisuitsukkeen, laitan Emma salokosken levyn soimaan ja kuuntelen tarkkavaisena sen sanoja, pianon soittoa ja naisen heleää ääntä. On vain laulun kertoma tarina sukeltamisesta veden syvyyteen ... valkoisten villasukkien lämmön tunne jaloissa... aisteja hivelevä tuoksu joka rentouttaa ja tämä hetki...

kynä käteen ja nokka tuleen!

On aika harjoittaa taasen kirjoittajalihaksiaan. Alan kotiutua pikku hiljaa. Puhuin viime kirjoituksessa triptyl-lääkkeestä, jonka syömisen aloitin. Lääke otettiin illalla jotta se helpottaisi aamuista niskakipua minkä se kyllä teki jonkun päivän päästä. Tosin...ekana aamuna en meinannut päästä sängystä ylös millään. Toisena aamuna nukuin pommiin ja myöhästyin jumpalta. Kolmantena päivänä torkahtelin pitkin päivää ja kämppis ravisteli mua hereille...neljäntenä päivänä ajattelin vain ja ainoastaan nukkumista. Kotiin tullessa nukuin kahden tunnin päikkäreitä ja pitkät yöunet päälle. Unohdin reppuni autolle kaupasta tullessa, pudotin jäisen mustikkapussin keittiön lattialle, sammalsin puhuessa puhelimessa ystäväni kanssa. Kaiken lisäksi tasapaino alkoi horjua. Vaati pinnistelyä kävellä suoraa jalkakäytävää törmäämättä vastaantuleviin. Vaikka sivuvaikutukset tulevatkin ehkä vain hoidon alkuvaiheessa niin heitin husviitikkoon koko lääkkeen! Tunsin itseni vanhaksi ja ennen aikojaan dementoituneeksi. Puhumattakaan että olisin pystynyt mitään kirjoittamaan. Ajatus ei kertakaikkiaan pelannut. Sopii vain miettiä mitä tollanen lääke tekee pitkässä juoksussa.
Nyt notona niskakivun kanssa pärjää, kun ei tarvii aamuisin ryntäillä mihinkään kovin aikaisin. Saa rauhassa suoriutua.

Muutaman päivän tauon jälkeen päädyin kuitenkin aloittamaan verenpainelääkkeen, koska paineet eivät näköjään laske pelkällä tahdonvoimalla. Nyt siis menee beettasalpaaja ja siitä sivuvaikutuksena lievä pääkipu. Paineet laski heti jonkun verran, lähtiessä laitokselta lukema oli 140/107mmHg ja tänä aamuna mitattuna 133/90. Olkoonkin kenties kivusta johtuvaa, kuten T kommenttiosastolla toteaa, sitä täytyy myös hoitaa.
Kyllä lääkkeiden kanssa pähkäillessä on välillä ihan pihalla. Tuntuu suurelta asialta joutua päättämään aloittaako jonkin lääkkeen sivuvaikutuksineen ja syömään sitä loppuikänsä! Perusasenne itelläni on aina uuden lääkkeen ollessa kyseessä vastentahtoinen ja kriittinen. Toki toiveikas mutta silti. Kipulääkkeissä ei ehkä niinkään, koska niitä käytetään tarpeen mukaan ja väliaikaisesti.
Koska on paljon tekemisissä muiden sairaiden kanssa kuulee kaikenlaisia tarinoita. Jollakin uusi lääke on ollut viedä hengen olkoonkin, että niitä muka testataan tarpeeksi. Kerran itellenikin sattui tapaus, että söin Nimed-kipulääkettä ja ykskaks Heinolassa lääkäri totesi että lopetat lääkkeen heti tänään! Olin ihmeissäni miksi näin äkkiä mutta oli tullut maailmalta seuraamuksia, että lääke aiheuttaa pahoja maksavaurioita...Joten ei sitä nyt silmät ummessa kannata lääketieteeseen luottaa. Jos possurokotus aiheuttaa vastustuskohun niin meikeläiselle sellainen on arkipäivää.

No elämään kuuluu muutakin kun kipuilua ja lääkkeitä tottakai. Kaikesta huolimatta sain ihanan liikunnan pureman kuntoutusjaksolta. Otin puoli vuotta kaapissa olleet kävelysauvat jälleen käyttöön ja kiinnitin liikuntakalenterin jääkaapin oveen tavoitteena liikkua vähintään neljänä päivänä viikossa kunnolla. Loppupaino oli kuntoutuksesta lähtiessä 65,5kg joten 1,4kg lähti jakson aikana. Täytyy huomioida että lihakset ovat luultavasti kasvaneet kolmessa viikossa ja painavat enemmän kun läski :) Lisäksi tutustuin uusiin ihmisiin ja vietin mukavia hetkiä entistenkin tuttujen kanssa: vaihdoimme kokemuksia, päivitimme kuulumisia, jaoimme asioita. Kiitos K, P, A, E, J ja R sekä monet muut!
Nyt kun sekavuus päässä helpottaa, alan innostua taas kirjoittamisesta mikä on tietysti tärkeimpiä asioita. Kirjoittaessa olen onnellinen. Kirjoittaessa tunnen että elän!

Kirjoittaminen on ruumiillista toimintaa. Se syntyy koko kehosta, polvista ja käsivarsista, maksasta, sormista, hampaista, keuhkoista ja selkärangasta - kaikista ruumiinosista, jotka ovat mukana jokaisella kirjoittamallasi sivulla. Se vaatii harjoittelua kuten mikä tahansa urheilulaji. Kun seuraamme jalkapallo-ottelua televisiosta, tiedämme, että pelaajat ovat käyttäneet satoja tunteja valmentautumiseen ennen suurta koitosta. Kirjoittajalihakset eivät ole yhtä näkyviä, mutta ne ovat yhtä vankat: niissä on päättäväisyyttä, huomiokykyä, uteliaisuutta ja intohimoa.

(Natalie Goldberg, kirjailija, runoilija, kuvataiteilija ja kirjoittamisen opettaja)

haparoiva keski-ikäinen etsii parempaa elämänlaatua

Muutamaa päivä vajaa kolme viikkoa kuntoutusta on takanapäin. Äsken olivat jumpparin ns.loppumittaukset, jossa arvioidaan kuntoutuksen toteutumista. Niskan liikeradat ovat huonontuneet, kivun hallinnassa ei tavoitetta saavutettu. Tieto on lisääntynyt ja lihaskunto parantunut. Kestävyyttä on enemmän: jaksan nousta tuolilta kymmenen kertaa ilman käsiä n.15 sekunnissa ja ajaa kuntopyörällä 20 min vastuksen kanssa kohtuullisin tuloksin. Veren alapaine on laskenut mutta on silti koholla eli yli sata. Eilen lekuri kirjoitti verenpainelääkityksen. Silti päätin vielä yrittää kotikonsteja eli vain yksi kuppi päivässä kahvia, suolaa vähemmän, kebabia tosi harvoin ja muutenkin rasvatonta ruokaa ja enemmän liikuntaa. Pelkästään täällä oleminen on nimittäin jo laskenut alapainetta yli kymmenellä, johtunee säännöllisestä ja terveellisestä elämästä sekä paljosta nauramisesta - kaikesta huolimatta. Silti yli sadan paine on lääkärin mukaan vakavampaa reumaatikolla kuin terveellä ihmisellä.
Kahvin vähentäminen laitoksessa on yllättävän vaikeaa. Sille on sosiaalinen tilaus, kun tiettyinä aikoina kokoonnumme harjoittamaan vertaistukea, joku keittää sumpit ja sit vaihdellaan kokemuksia, heitetään vitsiä ja nauretaan vattat kippuralla. Jollei paineet edelleen putoa niin sitten aloitan lääkkeen. Beettasalpaajan tyyppisen, koska mulla on myös sydämen hakkailua silloin tällöin.
Palautin sähköiskumittarin ja totesin sen olevan hyödytön. Samoin kylmäpakkausten. Eivät auttaneet venytyksetkään niskakipuun, muualle kyllä. Kysyin onko lekurilla muita kipulääkevaihtoehtoja niskaan kuin tramal ja panacod, jotka eivät näköjään auta. Niskakipu kävi sietämättömäksi ja alkoi jatkua pitkin päivää päättyen mikreenityppiseksi päänsäryksi. Sain uuden lääkkeen Triptylin kokeiltavaksi. Sitä on käytetty tuloksellisesti koviin kiputiloihin, todetaan pakkausselosteessa. Otetaan illalla, koska lääke väsyttää. On käytettävä pidempään, jotta tehoaa. Olen parina aamuna ottanust sitä eikä ainakaan tänään kipu ole niin paha. Mutta aamuisin on väsynyt ja tokkurainen olo. Lääke nostaa kivunsietokykyä. Ja olisinhan tokkurainen joka tapauksessa kipeänä. Muina mahdollisina sivuvaikutuksina mainitaan suun kuivuminen, muistihäiriöt, haparointi, huimaus, ihottuma, keltaisuus varsinkin hoidon alkuvaiheessa. Niin ja sukupuolisen halun ja kyvyn muutokset ehheh...nyt ne perhanat lähtee sitten loputkin.
Olen silti hyvin toiveikas.

kipu lähtee kirjoittamalla

Kävin kivun psykologiaa-luennolla. Siellä käskettiin kivun hetkellä ajatella jotain muuta, keskittyä johonkin, saamaan ajatukset pois kivusta. Lievissä kiputiloissa tämä on hyvä keino - tiedän. Uskon omien ajatusten vaikuttavan kipuun. Jos pystyt ajattelemaan myönteisesti, pysyt toiveikkaana, tai teet jotain innostavaa kivusta huolimatta, se vaikuttaa tunteisiin ja välittäjäaineiden kautta koko kehoon. Keho tuottaa endorfiinia tai kortisonia, mikä piristää ja jopa helpottaa kipua.
Kovassa kivussa ajatusten vieminen muualle on vaikeaa. Kivun kestäessä pitkään se on erittäin vaikeaa. Se on vähän kuin käskisi syvästi masentuneen mennä lenkille. Kipu itsessään ei haittaa toimintaa sillä sehän on vain sähköimpulssi. Mutta sen aiheuttaman väsymyksen, univaikeuksien, ahdistuksen ja eristäytymisen takia se rampauttaa. Kipu on musta aukko joka yrittää nielaista ja tiettyyn pisteeseen sitä vastaan jaksaa taistella. Sen tietävät kaikki jotka ovat sen kokeneet. Huvittuneena kuuntelen ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, ettei esim. kipulääkkeitä pidä syödä: "Täytyyhän sitä nyt vähän kestää kipua", tyyliin. Olen samaa mieltä, vähän täytyy kestää. Mutta kivun sietokyky on niin yksilöllistä, ettei tollasta oikeastaan voi sanoa toiselle. Kipua ei voi mitata eikä kuvailla tarkasti. Eikä kenenkään kipua pidä aliarvioida.
Luennolla todettin, että kivun kuvaaminen on yhtä vaikeaa kuin jos yrittäisi kuvailla punaista väriä syntymäsokealle. Osuvasti sanottu. Toki on keksitty adjektiiveja kuvaamaan kipua: aaltoileva, terävä, viiltävä, jomottala, kuuma, kirvelevä, tykyttävä ja psykologin listassa oli jopa hellä-sana kuvaamassa jonkinlaista kipua (sellasta mulle kiitos tämän nykyisen tilalle!;) Nämä ovat potilaisen kuvauksia kivusta.
Meitsi totesi eilen taas jännän jutun. Takkuilin aamulla tavalliseen tapaan niskani kanssa ja laitoin sähköiskuja ja menin ees taas maata ja ylös, kun ei niskat antaneet periksi. Ajan kuluksi aattelin vähän kirjoittaa blogia, kokeilla kestääkö istua. Uppouduin kirjoittamaan ja unohdin kivun, enkä edes kuullut kun kämppis tuli huoneeseen. Ykskaks huomasin, että kello on vaikka mitä ja täytyy lähteä hoitoihin. Aina ei koneella kärsi istua ollenkaan, mutta tällä kertaa oli toisin. Se vei ajatukset muualle ja heti kun nousin koneelta, kipu tuli takaisin ja kesti pitkälle iltapäivään.
Yskä lähtee yskimällä ja kipu kirjoittamalla...

baram baram baram

Lauantai-illan teatteriesitys Pakko saada laulaa (Susanna Haavisto- Piaf lauluja) oli huippu. Harvoin nykyään on sellasissa fiiliksissä, että kulkee jatkuvasti väreet pitkin kroppaa. Tässä oli. Haavisto kertoi laulujen välissä omansa ja Edith Piafin traagisen tarinan: laulamisen- sekä rakkauden- ja hyväksynnän pakonomaisesta janosta. Laulut oli suomennettu ja ihan pikkusen odotin edes yhtä laulua ranskaksi. Silti hauraan Piafin rooliin eläytyminen vei luontevasti vanhaan Pariisiin. Jopa Haaviston ulkonäkö muistutti hätkähdyttävästi Pikkuvarpusta - molemmat pieniä naisia. Ihmiset taputtivat seisaallaan ja huulilla soi pitkän aikaa Pariisin taivaan alla, Milord ja baram...

"Kaikki lähti tästä lauseesta, jonka Edith sanoo kirjassaan: Mun on pakko saada laulaa, mä kuolen jos mä en saa laulaa", Haavisto kertoo. "Se on asia, joka yhdistää meitä."
Haavisto menetti äänensä äänihuulileikkauksen jälkeen puoleksi vuodeksi, jopa kahdeksaksi kuukaudeksi ja joutui käymään asian perin pohjin läpi: miettimään mikä on ääni, mikä on laulaminen, nimenomaan mitä ihmisen ääni on. Mitä merkitsee, kun menettää työkalunsa, itse asiassa oman itsensä ja sielunsa.
(Sanomalehti Kalevan nettisivut)


(Olafur Eliasson, Inverted Panorama House)

Eikä Tampereviikonloppua ilman taidenäyttelyä. Verkarannassa oli liettualaisten taiteilijoiden näyttely "Unohdettu Kuurin meri" purjelaiva-aiheineen. Ensimmäistä kertaa tuli käytyä myös Sara Hildenin taidemuseossa, mikä toi riemua syksyyn. 30-juhlavuoden kunniaksi siellä on esillä FLASH-näyttely liike- ja valoteoksineen. Sattumalta kohdalle osui opaskierros ja pääsi tutustumaan yleisemminkin kinesteettisen taiteen historiaan. Sitä innostui kuin lapsi leikkimään valo- ja värikuvioiden maailmassa.


(Nicolas Schöffer, Suuri Prisma 1968)

maanantaita

Heli Laaksosen runo naiseudesta

Naise elämää?

Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.
Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist.
Jos sää anna, sää ole helppo nakki. Jos sää pihtaat, haeta joltain
muult.

Yritä täsä sit olla. Jua pari lasi kuaharii. Venytel tualis semmottos,
et pää menee taakse ja kattelet maailmaa ylösalasi.
Hiukka hianon näköst. Ei iloseks tulemiseks enemppä tarvita.

Pan lähettäen kaikil, joil o väsymyst ja kaikil, joil ei ol ja si
kaikil, joil halut viesti laitta.

Kyl o helppo ol naine!!!

kekriviikko

Joku kysyi paljonko aion pudottaa painoa. No..lähtöpaino oli maanantaina iltamittauksessa (aamulla unohdin mitata) 66.9kg. Jos kolmen viikon aikana saisi 60:een tiputettua niin wau. Viikonloput on pahoja. Helposti lankeaa roskaruokiin. Ja perunaan, en oo syönyt sitä viikkoon, kehossa vallitsee perunanpuutostila :)

Täällä laitoksessa oli tällä viikolla kekrit. Ruokasali värikkäästi koristeltu ja listalla teeman mukaista ruokaa. Entisaikaan kekri tarkoitti sadonkorjuun ajan juhlaa jossa syödään ja juodaan hyvin. Samalla se tarkoitti ainutta vapaaviikkoa eli "römppäviikkoa".
Noh...tähän sovellettuna voisin toivottaa teille kaikille "römppäviikonloppua"!

Täältä lähtevät kirjoitukseni mailmalle.

Eilen oli normipäivä. Niskakipu helpotti jo puolenpäivän aikaan. Sai iltapäivällä jo kuntoiltua ja ulkoiltua.
Tämä aamu alkoi sähköhoidolla. Tns-laite on itelläni huoneessa ja voin käyttää sitä tarpeen mukaan. Elektrodiläpyskät vaan kipukohtiin ja virta päälle. Nappulasta voi säätää miten paljon sähköä tarvii...Niiiiin toivoisin tästä olevan apua.
Menee paljon hyvää energiaa hukkaan, kun odotukset ja todellisuus ei kohtaa: iloitsen liikunnasta, kun sitä on tällä niin monipuolisesti tarjolla, silti koko ajan joudun rukkaamaan ohjelmaa niskojen ehdoilla. Ja pohtimaan mikä on sopiva määrä omaan kuntoon nähden.
Agua thermo jet. Kuivavesihieronta. Käydään pitkälleen lämpimällä vedellä täytetyn patjan päälle. Hetken päästä alla oleva vesisuihku alkaa hieroa kroppaa alkaen pohkeista, sitten reisiin, peppuun, selkään ja lopuksi hartioihin ja niskoihin...Tämä toistuu monta kertaa. Halutessa samalla voi kuunnella rauhallista musiikkia. Ihanan rentouttavaa! Parantaa kummasti verenkiertoa. Hieronta noin 15-20 min. Itelläni kropasta jännitys laukesi ja kipukin helpotti. Uusi hoito täällä.

Liput on varattu huomiseksi Tampereen teatteriin. Joten tästä joutaa kohta viikonlopun viettoon. Kuntosalin, jumpparyhmän ja lounaan kautta tietty.

Niskakipu on hanurista ja päivän tärpit

Aamuinen niskakipu on iskenyt yleensä heti ylös noustua ja kestänyt muutaman tunnin. Tänä aamuna kipu ei hellittänyt ennenkun iltapäivällä. Aamupalalla hotkasin äkkiä jogurtit ja myslit, nappasin kahvin mukaan huoneeseen ja takas sänkyyn. Vasenta kallonpohjaa repii ja se leviää pään etupuolelle asti. Järkyttävän v..mäinen tunne. Erään kurssikaverini sanoin, kipu on erilaista kun jalassa tai kädessä: niska vaikuttaa päähän nopeimmin. Lamaannuttaa. Hyvin äkkiä tulee fiilis, et väsyy tähän taisteluun....
Sit sitä miettii teinkö taas väärin jotain, teinkö liikaa ja masentuu - KOSKAAN EI SAIS INNOSTuA LIIKAA...kele. Voisin kuvitella että kovan niskakivun kanssa hajoo aika nopeesti.
No sattumalta törmäsin erääseen ihmiseen joka kertoi kokeneensa saman. Huimaa ettei ookaan yksin vaivoineen. Hän kertoi saaneensa avun käytyään niskakurssilla Heinolassa. Siellä opetettiin välttämään niskaa ärsyttäviä asentoja ja hallitsemaan kipua. Toivo heräsi; liekö tähän sittenkin keinoja ja apua, muitakin kun kirurgin. Surffasin heti Reuman sivuille niskakurssin esittelyyn:

"Reumarankakurssin tavoite
Kuntoutujien työ- ja/tai toimintakyvyn palautumisen tai parantumisen edistäminen. Vahvistetaan kuntoutujan elämänhallintaa sekä perehdytetään kivunhallintaan. Osatavoitteena on lisätä tietoa kivunhallinnasta ja motivoida sekä sitouttaa itsehoitoon niin että kaularankamuutoksista johtuvat vaivat lievenevät eikä yliliikkuvuus kaularangassa etene. Kannustetaan omatoimiseen harjoitteluun jota varten järjestetään luento- ja ryhmäohjaus jonka avulla annetaan ohjausta kaularangan rakenteesta, toiminnasta, reumamuutoksista kaularangassa ja hoidosta sisältäen ryhdin, lihasharjoitteet, apuvälineet."

Siis seuraavaksi sinne...
Aamupäivällä oman jumpparin kanssa kokeilin TNS-laitetta. Sillä annetaan itse pieniä sähköiskuja valittuun kohtaan. Muurahaisen kävelyä (ei kusemista kumminkaan). Siltä se tuntui. Siis ne sähköiskut. Mutta jälkeenpäin ei juuri vaikutusta, ainakaan kipuun. Sitä nyt kokeilen kolmen sarjan ja katsotaan. Varovasti lisään ettei tule permanenttia mulle :) Kaikkea ne keksii.
Iltapäivällä elämä alkoi taas tuntua elämisen arvoiselta, kun aamunaama kivusta vääristyneenä ja punaisin silmin teki tasapainojumppaa ihanan eros ramazotin tahdissa.
Päivän pelastus oli vielä kuiva vesihieronta jossa koko jännittynyt kroppa rentoutui. Kerron tästä mainiosta itelleni uudesta tuttavuudesta ens kerralla, koska vielä on lähdettävä illan venytysryhmään.

Mutta että selätin kivun. Vaikka koville otti. Meikeläisen elämä on jännää, kun ei koskaa tiedä millanen päivä on tulossa. Eiks ookin jännnä juttu.

Lukujärjestys tiistai 13.10.

07:30 Kylmäallas
09:00 Allasvoimistelu
10:30 Toimintaterapia - käsiarvio
12:00 Kuntosaliohjaus
13:00 Lääkärin luento - Metabolinen oireyhtymä
14:15 Venyttelyryhmä
15:00 Jalkojen hoito
16:00 Työskentelytavat ja asennot - luento

Mitäpäs tässä enää muuta jaksaa sanoa kun hyvää yötä.

jytää, shokkia, sähköä ja sellasta..

Ajelin kolmen tunnin yöunien jälkeen aamulla aikasin Kangasalalle kuntoutukseen. Täpärästi ehdin lääkärin alkutarkastukseen :) No sen lisäksi ehdin myös hoitajan haastatteluun ja jumpparin alkumittauksiin: nouse tuolilta ylös 10 kertaa niin nopsaan kun pystyt ja otetaan aika; kuinka paljon pää kääntyy mihinkin suuntaan; ja puristusvoiman mittaus mikä ei ikunä näytä yhtikäs mitään. Myos tehtiin puhallustesti ekaa kertaa, siinä hyvä tulos.
Saatuani sitten päivän lukujärjestyksen siinä oli lisäohjelmaa: stressiluentoa, rentoutusta, allasjumppaa ja tutustumisryhmää. Minä sovelsin stressiteoriaa menemällä luennon ajaksi kämpille pitkäkseni ja vaipumalla unten maille. Siinä tuli samalla hoidettua rentoutushetki. Sen jälkeinen 45 minuutin hikijumppa jytämusan tahdissa Lassen ohjauksella riitti herättämään kropan takaisin kuntoutuksen todellisuuteen. Yllätyin jaksettuani painaa koko jumpan - ei nyt ihan huono lähtökunto ole; kyllä on kannattanut treenata kotipuolessa!

Sen sijaan verenpaineet oli 153/110. Ei paljon naurata. Sitä seurataan.
Kirjalliset työt ovat lisääntyneet: Kelaa varten piti A4 molemmin puolin kirjata omat henkilökohtaiset tavoitteet (ja niistä omat toteutumisarviot numeroin sitten jakson lopussa). No minä kirjotin romaanin tai ainakin novallin ja jumppari oli hyvin hyvin iloinen. Lisää kuntoa: lihasvoimaa ja liikkuvuutta, kivunhallintaa ja painon pudotusta ja bailaamista eikun siis heh...joo. Sen paperin lisäksi se tavallinen Debbs-seula joka mittaa miten masiksessa olen enkä näyttänyt yhtään olevan. Kipukäyrät pitää piirtää janalle ja se piirtäminen joskus oikeesti kehtuuttaa. Kuka hitto näitä tarvii...
Tiukka laihdutusdieetti on jälleen pop: kävelen ruokasalissa tyynesti leipä- ,peruna-, pasta- ja riisiruokien ohi. Enempi salaatteja niiden tilalle. Jälkiruokia vain pikkusen (ne on ihania täällä! Tänäänkin sellasta sukalaavaahtoa...njam ja voih). Kilojen karistamisen ohella tarkoitus olis saada lisää puhtia siksi moista kidutusta!
Alkuillasta ohjelmassa oli vielä Kirsin biisikärpänen laulujen sanojen arvailua jonka meidän joukkue tietty voitti. Nyt on kauhea nälkä, arvaahan sen kun ei oo kämpässä jääkaappia. Eikä oo kämppistäkään, mutta onneksi Kaarina on tulossa viikon päästä. Siihen saakka voimien keräilyä :)
Aamulla ohjelmassa 7.30. kylmäallas (4c) eli shokkihoitoo.
Ai niin ainaski yks uusi juttu tuli jo tänään esiin: TNS-laite jota käytetään kivunhoidossa. On pieni mukana kuljetettava laite, josta tulee jotain sähköhoitoa lievittämään kipua (niskassa). Täytyypä testailla jossain vaiheessa.
On tämä muutenkin hieno paikka, kun on isot remontit tehty. Uusi allasosasto, isompi kuntosali, takkahuoneet jota en oo vielä nähnyt ja joitakin uusia hoitoja. Tästä se lähtee.

Rulaa ja ei

Niskat on niin jumissa, ettei millään pystyis kirjoittaa mitään. Pistän silti piruuttani muutaman sanan. Ihmiset aina kysyvät vaikuttaako kelit reumaan. Mistä minä tiijän. Joskus tuntuu ettei saa selvää mikä johtuu mistä. Jos tietäisi vois ennakoida - ja välttää - asioita. Sitten elämä menisi kaiken välttelemiseksi. Ei kiitos. Mieluummin elän!
Ehkä kuitenkin kylmyys vähän vaikuttaa. Varsinkin suoraan niskaan osuva viima. Ja paljo koneella istuminen, valitettavaksi. Kylmä vesi tai kylmäpakkaukset taas helpottavat kipua ja kuumotusta. Muutama asiantuntija on sanonut, että niskat yksinkertaisesti romahtavat, ranka pettää (osteoporoosin ja jatkuvan tulehduksen takia) ajan mittaan. En ole sellaista kuulevinani. Uskon että kova kauluri (ja kova tahto), oikeanlainen tyyny ja niskajumppa auttavat. Menen vaan eteenpäin; hajamielisenä ja hermostuneena, niskat jäykkänä. Eivät kaikki päivät ole tietenkään sellaisia. Syystä jota en tiedä, jotkut päivät ovat kokonaan kivuttomia. Ajatus kulkee. Elämä rulaa.

Viime viikolla kävin Heinolassa. Molemmat nilkat kontrollissa. Vasen keväällä jäykistetty on hyvä ja vahva, sillä kävelee kilometrejä. Kyllä kannatti! Oikea, jossa on edelleen tekonivel, ei ole ihan niin lyttyyn painunut kun pelkäsin. Toisen jalan korjaus on keventänyt myös sen kuormitusta. OK - jos voi niin sanoa: röntgenkuvassa luu tekonivelen ympärillä haurastuu hiljalleen. Mie pistän kuitenkin toivoni uuteen osteoporoosilääkkeeseen, jonka aloitin vuosi sitten! Sen pitäis vaikuttaa luun muodostumiseen erityisesti pienten nivelten ympärillä. Seuraava nilkkakontrolli annettiin vasta vuoden päähän, joten steppailen ainakin sinne asti.

Seuraavaksi leikkausvuorossa on vasen ranne. Paiskasin toiveen tammi-helmikuulle. Käsi on aiemmin jäykistetty 90-luvulla mutta antaa periksi ranteen yläosasta, jossa on liuta pieniä pieniä niveliä. Tuttu leikkaus muuten, koska sama tehtiin oikeaan käteen 2006. Huolestuttavaa asiassa on, että tämä on vähän harvinaisempi leikkaus ja osaava kirurgi Heinolasta on tällä hetkellä poissa. Ei todellakaan tee mieli antaa kenenkään puoskarin pilata kättäni! Oikean käden kuvassa näen miten käsi on kurottu kasaan lukuisilla pienillä metallisinkilöillä, jotka kulkevat ristiin rastiin kämmenen päällä. Vaatii taitoa (ja tuuria), että piikit pysyvät paikallaan ja käsi toimii taas. No pistän toivoni herran huomaan. Asioilla on tapana järjestyä jotenkin.

Piakkoin painun kuntoutukseen Kangasalalle, nastaa!! Oon tsekannut jo Tampereen teatteriohjelmaa, siellä menee ainakin Sofi Oksasen Puhdistus ja Susanna Haaviston Pakko saada laulaa (Edith Piafin lauluja). Tiedossa on siis sairauden ympärillä pyörimisen lisäksi ainakin ihana kulttuuripläjäys, Tampereen lukuisat etniset ruokaravintolat ja shoppailua!!

kaunista

Löysin tällaisen eräästä blogista, nimeltä Vammaisen vartalon kuvia. Ihan pakko oli kopsata tännekin.

kokkaa ja bloggaa

Tein kuulkaa parasta koskaan tekemääni ja maistamaani kanakeittoa *röyhistelee*!
Ostin nimittäin elonkorjuumarkkinoilta mausteita: Keittomauste jossa on valmiina purjoa, sipulia, porkkanaa, palsternakkaa ja persiljaa. Lisäksi pussillisen kuivattuja valkosipulilastuja. Ja siunasin heitä jotka ovat keksineet tällaisia helpotuksia meille huonokätisille, joiden on hankala kuoria valkosipulia saati puristella niitä.
Tässä on ohje ja hei keitonhan voi ihan hyvin tehdä ilman valmismausteitakin. Kuorii vaan porkkanaa sun muut sekaan.

Hunajainen kanakeitto àla tuuti

7 keskikokoista perunaa
400g hunajamarinoituja broilerisuikaleita
1 iso sipuli
1 kanaliemikuutio
ripaus sitruunapippuria
keittomaustetta summan mutikassa reilusti
n.2 rkl valkosipulilastuja
vettä riittävästi

Kuori ja lohko perunat kattilaan ja vettä päälle. Paista broilerisuikaleet, pilkotun sipulin ja sitruunapippurin kanssa. Tässä vaiheessa itkeä tirauta. Broitsut ja mausteet keittoon ja se on siinä. Njam. Tästä riittää ainakin 3-4 hengelle. Meitsi söis sitä koleme päivää :)
Oi sitä iloa kun hokasin kerran, et kanakeiton voi tehdä valmissuikaleista!! Ihkun iisiä. Ei tarviikaan tehdä joka päivä makkarakeittoa.
Tarvittaessa noita valmismausteita löytyy täältä www.ruovedenherkku.fi.

ilo irti

Vaikka kotiintulo hiukan tökki niin onneksi on myös iloja. Eilen päivän pelasti kun sain ajan jalkahoitajalle heti, ja varmistui ettei ole pahempaa tulehdusta varpaassa. Sitä täytyy ihan täällä asti hehkuttaa, niin odottamaton yllätys se oli juuri kun olin valmistautunut taistellakseni.

Tänään päivän pelasti, kun huomasin kirjoittamani jutun julkaistun Matkalehdessä. Jänskää. Lehden voi ostaa kaupoista ja kittareilta, joten kipaiskaas iltalenkillä. Tai sen voi lukea myös verkossa:
http://www.matkalehti.fi/tuotteet.html?id=107/
Jutun nimi on "Ammattina retket".

Nizzan valokuvakansio on nyt valmis s´il vous plaít.

au revoir

Nizza jäi taakse kun lähdimme auringonnousun aikaan kohti lentokenttää. Parin päivän sateen jalkeen aamu oli kirkas (juuri kun ostimme sadetakit,) ja heitin haikean katseen kimaltavaan Baie des Angesiin. Viikossa ehtii paljon kokea, mutta ehdottomasti liian lyhyt aika se on. Viimeisenä iltana söimme pitkän kaavan mukaan, maistoimme pastista aperitiivina ja äiti tutustui uuteen makuun, mustekalaan, josta ei tainnut tulla lempiruokaansa. Huomasin, etta croissantit - vaikka ovatkin herkkujani - alkoivat jo vähän kyllästyttää. Samaten pullat, marmeladit tai suklaamurot eivät tehneet enää aamupalana kauppaansa. Suolainen eväs se on joka saa tosinaisen aamusta liikkeelle.

Lentokentällä metallinpaljastimet huusivat hirmusesti kuten ne aina tekevät. Siinä sitten yritin näyttää siltä, etten ole terroristi ja selittää parhaani mukaan, että on metallia kehossa enempikin. Kahteen kertaan tutkivat päästä varpaisiin. Ennen kuljetin mukanani todistusta, korttia mutta se tuli täyteen ja hankin uuden ja sekin tuli täyteen eikä niitä koskaan kyselty, joten en enää muista ottaa. Yleensä Suomessa portit ei huuda, ulkomailla kylläkin. Kummallista. Jospa täällä tunnistavat suomalaiset tekonivelet hehe.

Aika voipunut olo. Nään unia rivieralta ja tavaroita purkaessa laukusta lehahtaa mausteen, parfyymin ja kukkien huumaava tuoksu. Laitan pikapuolin kuvia matkalta tänne nähtäväksi. Kiva kun olette jaksaneet lueskella ja olla mukana matkassa. Nyt pitää mennä kauppaan ostamaan ruisleipää ja piimää vatsaraukalle!

selavii

Nizzassa sataa kaatamalla. Kirjoittelen hotellilla kortteja, luenskelen Ranskan historiasta ja surffaan. Aiti lukee Outi Pakkasen kirjaa. Ei sen puoleen haittaa, koska eilinen oli menoa aamusta iltaan. Ystavallinen seta vastaanotossa ei ota enaa maksua internetista, vinkkaa silmaa vaan :)
Taalla tulee koko ajan niin paljon uusia kokemuksia ja tietoa, ettei ehdi sisaistaa kaikkea. Nizzan ymparilla on valtavasti kylia ja kaupunkeja joissa haluaisi vierailla. Antibes, Cannes, merialpit, ja yks pariskunta kavi paivaseltaan junalla italian San Remossa, maksoi jotain 16e. Luotijuna kulkee rannikkoa pitkin tosi nopsaan. Italian rajalle on tasta 40km, Monacoon 20kn ja Cannesiin saman verran. Autoillessa moottoritiemaksut ovat melko kalliita. Nizzasta Pariisiin saa pulittaa tiemaksuja noin 150€ verran.
Sen sijaan linja-autoilu on kaupungin sisalla ja rannikon kaupunkien valilla tosi halpaa vain 1€ matka. Samoin rautiovaunussa. Sen vuoksi linjat ovat tosin aika ruuhkaisia. Mutta saisivat ottaa oppia Suomessa ja alentaa joukkoliikennemaksuja jotta ihmiset kayttaisivat enemman niita, mika olis ekologista. Nizzassa myos kaupungin museot ovat kaikki ilmaisia. Talla houkutellaan matkailijoita, mutta varmasti myos madalletaan tavallisten ihmisten museoon menoa.
Yhdella sanalla kuvattuna Nizza on synpaattinen kaupunki. Hienostopiireista ja raharikkaista huolimatta katukuvassa liikkuu tavallisia ihmisia ja kaikkia kohdellaan hyvin. Kaupoissa ja kuppiloissa myyjat hokevat merci beaucoup madamoisellea ja katsovat silmiin. Toki elokuvatahdet ja muut kuuluisuudet liikkuvat omilla kasinoillaan, palatseissa ja kartanoissaan. Silti tavallisuus, hyvaosaisuus ja taiteellinen boheemius kulkevat taalla kasi kadessa. Selavii.
Ihannoin ranskalaisissa myos tietynlaista konservatiivisuutta. Luotijunista ja huippurakentamisesta huolimatta vanhaa sailytetaan ja sita arvostetaan. Perheita suositaan ja myos lapsilisaa maksetaan (paitsi rikkaille, mika on ihan oikein). Hienoista pankkijarjestelmista huolimatta ranskalaiset kayttavat sekkivihkoja!
Nayttaa silta; etta meikelaisen ranskankuume ei lainkaan helpota painvastoin on muuttumassa krooniseksi. Matka on vastannut kylla odotuksia ja kaupunki kulttuurinkaipuutani. Suosittelen lampimasti.
Sorry pilkut ja puolipilkut menee miten sattuu, pistekin on shiftin takana...ei meinaa loytaa//

bonsoir

Taas pari paivaa mennyt ja yritan pysayttaa aikaa. Eilen piti ottaa rauhallisemmin, alkoi turnauskestavyys tulla vastaan. Otin aurinkoa, haimme kaupasta kanaa, pariisinperunoita ja aprikooseja lounaaksi. Nilkka toimi potkupallona ja varvas irvisteli. Mutta tanaan suksi luisti jalleen!
Paiva kului Provensessa - provaans kuten ranskalainen surauttaa. St Paul de Vence - pieni kaupunki korkealla meren pinnasta, asukkaita kaupungin muurien sisapuolella 500 joista kaikki ovat jonkin alan taiteilijoita! Pienet mukulakadut taynna gallerioita ja ateljeita; koruja, tauluja, taidevalokuvia, astioita ihan mita tahansa. Muistuttaa vahan Italian Malcesinea mutta on satumaisempi. Jos talta matkalta Monaco jai mieleen niin tama sykahdytti! Myohastyin bussista unohtuessani hieromaan kauppaa ja istumaan kylan kirkkoon joka oli taynna kynttiloita kuin joulukirkossa (kolkutan aina vastaantulevan kirkon ovea ja jos se on auki painun sisaan).
Ajelimme parin kilometrin pituisen rotkon ylaseinamia ja serpentiineja, maisemat kuin suden kidassa josta alue Vallee du Loup, Sudenlaakso on saanutkin nimensa. Ruokalistallakin loytyy sutta. Lounastimme (ei kyllakaan hukkaa)758m merenpinnan ylapuolella Gourdonin kylassa, jota pidetaan Ranskan kauneimpina.Juomana roseviinia jota nailla alueilla paa-asiallisesti valmistetaan. Jalkiruokana paikallinen crema catalana, marjoja; vaniljakastiketta, jaateloa ja koko komeus liekitettyna.
Iltapaivalla oli mahku tutustua hajuveden valmistukseen Fregonardin tehtaassa Grassen kylassa: NYT ymmarran mita niille kukile tapahtuu ennenkun ne paatyvat pulloon ja miksi hajuvedet ovat niin kalliita. Paitsi ruusua, orvokkia ja mimosaa myös laventelia kasvatetaan taalla paljon. Sita saa oljyna, tuoksupusseina, saippuana ja irtomyyntinä eikä kuulemma ole vaivaa johon se ei auta, mm kiukkuisuuteen :)

Tanaan satoi vetta. Moottoritie oli heti tukossa, se lainehti ja viemarit tulvivat tielle. Cannesissa autot vajosivat mutaan. Niinpa bussikin ajoi kiertotieta mika sopi mainiosti.
Niin ja huile on muuten oliivi. Taa lahtee nyt huilaan.

pikaiset kuulumiset taas:
Pari paivaa vierahtanyt kulkiessa Nizzan vanhassa kaupungissa. Katusoittajia, kukkamarkkinoita, toreja, hurmaavia kuppiloita. Kavimme eilen myos Chateau kukkulalla (chateau linna) katselemassa maisemia. Viisaat ranskalaiset ovat keksineet rakentaa linnan juurelle hissin, eipa meika muuten olis jaksanut sinne kiiveta tai ainakin olis tosi hikista. Kiipeamisesta puheenollen, Monte Carlossa kapusin helteessa 148porrasta Kasinokukkulalle, jotta paasen nakemaan sen komeuden!

Tanaan sattui mukavasti vanhan kaupungin Cathedralessa olemaan jonkinlainen messu; kun kurkkasimme. Sinne vaan mukaan ; ovi oli auki. Laulaa, papin hallelujaan ja rukousten jalkeen ihmiset alkoivat ykskaks halailla toisiaan ja takanani istuva nainen, jolla oli saksanpaimenkoira mukana kirkossa, katteli minua lampimasti, solautti jotain ranskan kielella sekaan. Hauska levahdyshetki.

Illalalla kavelemme ja istumme Enkelten promenadilla ihmettelemassa merta, ihmisia ja viiden minuutin valein nousevia ja laskeutuvia lentokoneita. Nizzan lenntokentta on Ranskan toiseksi vilkkain Pariisin jalkeen. Rannasta juuri tulimme ja gelaton eli jäätelöbaarin kautta tietysti.
Otin hetken aurinkoa hotellin parvekkeella. Rannassa aurinkotuolit maksavat 25e mika on kohtuutonta! Yleisia ilmaisia rantoja on myos tiuhaan ja iltapaivan lammossa pikkukivista koostuva ranta polttelee kuin kiuas! Eli sinne tarttee menna aamusta, kun on viileämpää.
Oon oppinut muuten uusia sanoja: petit on pieni, moi on mina ja biere olut :)
Kuulumisiin taas Enkeltenlahden tuntumasta...

Nice!

Terkut upeasta Nizzasta. Toinen paiva ja oon pyoralla paastani. ensimmainen vaikutelma paikasta on tosi myonteinen. Ensinakin ranskalaiset ovat todella ystavallisia toisin kuin yleinen kasitys on. Ainakin taalla etelassa. En ole tavannut viela yhtaan toykeaa tarjoilijaa, virkailijaa tai kadunkulkijaa. Tamankin hotellin vastaanotossa mies antoi lapparin toimistostaan, kun sanoin tarvitsevani nettia. Tosin koneessa kirjaimet on hypanneet vaariin paikkoihin, joten tulee varmasti virheita, kun taytyy hakea..
Hotelli on pieni ja rauhallnen keskella Nizzaa; kuitenkin sivukadun varrella, eika meteli kuulu. Noin 100m paassa on kavelykatu putiikkeineen ja kuppiloineen. Rantaan ja mailmankuululle rantapromenadille parisataa metria.
Tanaan kavimme Monacossa; niin vaikuttava kokemus etta kerron siita myohemmin. Ihan erilainen kun luulin. Kavin myos kasinolla tosin talla kertaa en pelannut. Ihailin vain kristallikruunuja ja taideteoksia siella.
Maisteltu on kasvistortillaa, salaatteja, harkaruukkua ja vadelmaleivoksia. Roseviini on taalla in; en ole koskaa ollut ystava mutta ehkapa taman jalkeen. Aamupalalla on cafe au laittia ja croissanteja, voiko elamalta enempaa toivoa? Ens viikon alussa menemme provenceen, joten paljon on viela kokematta. Nyt voi jo sanoa, etta rakastan Nizzaa ja Ranskaa; Olen sen aina tiennyt mutta se piti kokea livena. Aika alkaa lopua, maksaa muuten tama surfailu 5 euroa puoli tuntia joten heip!

Bon appetit !

Ranskan Rivieralla tulee kait toimeen ihan hyvin enkulla, mutta oon varuksi opetellut muutaman ranskankielisen ruoan nimen. Ettei vai joudu vahingossa syömään munuaisia, aivoja tai täytettyä mahalaukkua sun muita lampaansorkkia, joita kuulemma suosivat siellä. Ei sillä että ennakkoluuloinen olisin. Mieluusti maistelen uusia makuja. Silti kanaa eli poulet mieluummin kun edellämainittuja. Ja omelette on aina hyvä, jos ei muuta keksi. Mun lempiruokaani on perunan ohelle munakas (olenko maininnut tästä)! Oon katsonut Liv-kanavalta `Näin teet ranskalaista ruokaa` ja sain sen käsityksen että ruoka on yksinkertaista mutta hyvää. Esim. munakas paistetaan juuri ja juuri niin että se hyytyy, hyppynen suolaa ja pippuria eikä mitään muuta sekaan (vrt.tortilla espana perunamunakas). Kääritään nätisti rullalle ja se on siinä. Luin myös oppaasta, että Nizzan lähistöllä on syyskuussa suuri munakasjuhla! Sinne! Menkööt muut golfaamaan. Kaikkea ihanaa ne ranskalaiset keksii. Ja juhlivat oikeita asioita.
Ehdottomasti on maistettava etanoita esgargots. Ja osaavatko ne ranskalaiset valmistaa niitä yhtä hyvin kun meikeläiset. Tietysti pastis eli aperitiivi maan tapaan. Paistetut pikkukalat tai kalakeitto sekä muutkin soupet houkuttelee. Syövät sardiineja paljon, ehkäpä niitä on maistettava. Tietysti ratatouille eli kasvispataa. Ja jospa sitä parsaa asperges tulis siellä maistettua, kun ei tuu kotona tehtyä. Mielettömistä jälkiruoista nyt puhumattakaan! Ganses ovat pieniä sokerilla kuorrutettuja rasvassa paistettuja munkkeja...aah oon hulluna munkkeihin! Voi wau mitä ihanaa on edessä.
Huolimatta tästä suuresti arvaostamani kirjailija A-L Härkönen kirjoittaa Taikinaterapia-lehdessä syöneensä melkein missä tahansa muualla paremmin kuin Pariisissa:
"Rohkenen epäillä rakastavatko ranskalaiset niin intohimoisesti ruokaa kun väitetään. Parasta ranskalaista ruokaa olen valehtelematta saanut Suomessa. Tulkoot ulkomaalaiset hakemaan oppia meiltä." Noh, vaikea kommentoida kun ei ole kokemusta - vielä.
Mutta ajatelkaa tämän ihanuuden ruokamaailman ohella on rutkasti kulttuuria ja ihmeellisen kiinnostava on Ranskan historia! Miten ihmeessä ehtii kiertää Matisset, Picassot, Renoirit ja Chagallit - heillä kaikilla on museo Nizzassa! Ei taida sittenkään jäädä aikaa niihin suihkuseurapiirijuhliin..

jiihaa!

Nyt on sit matka varattu, saan helpotusta ranskankuumeeseen. Sattuuko kellään olemaan vinkkejä tai kokemusta Nizzasta? Tai löytyiskö lainaksi opaskirjaa.
Meitsi on ihan liekeissä.

aamusivuja

Rantauduin eilen takasin kaupunkiin. Flunssa on edelleen päällänsä, nyt yskän muodossa. Ärsyttää kun ei pääse järveen eikä jumpalle!
Mulla kestää nykyään pari päivää palautua, kun vaihdan paikkaa jostain. Keho (ja pää) regoi jotenkin hitaasti uusiin olosuhteisiin. Patja vaihtuu, tyyny vaihtuu, maasto muuttuu. Hirsiseinien sisällä on erilaista nukkua kuin betonin keskellä. Siksi en tykkää lähteä matkoillekaan (ulkomaille siis) viikon reissuun, kun menee jo paikalleen asettumiseen monta päivää. Pitää voida rauhassa viipyillä uusissa paikoissa, ajatella ja kirjoittaa. No nyt taas siukku tuumaa että musta on tullut mummo.

Oon pitänyt kirpparipöytää nyt toista viikkoa. Kohtuullisesti käy myynti. Ja ennen kaikkea tekee hyvää päästä eroon auttamattoman pieneksi käyneistä vaatteista, joutavista kipoista ja kupoista; feng shuin mukaan ne tukkivat energiaa. Myös kaappeihin kertyy ylimääräistä oriflamea, voiteita, meikkejä, koruja. Illalla siivoilin pari kaappia. Tuli vastaan pieni kirjanen: Reuma voidaan voittaa, Lea Reposen tarina. Istahdin selaamaan sitä. Sain kirjan kahdelta opettajaltani muistoksi peruskoulun päätyttyä. Ihania opettaia mulla, vaikka uhmasin heitä koko yläasteen ajan minkä ikinä kerkesin. Kerran toinen heitä uhkasi laittaa mut tarkkailuluokalle. No - silloin vielä jaksoin heilua :) Kirjan mukana olivat sanat "Älä ajattele että et voi, ajattele että voit" ja Tarjaa lämpimästi muistellen HK ja ST.

lomaa vai työtä?

Tämä kirjoitus on omistettu sinulle ystäväni, joka pohdit omaa jaksamistasi ja kysyit eräänä päivänä, miten koen syksyt kun kaikilla muilla alkaa koulut ja työnsä ja itellä ei näitä velvoitteita ole.

Aivastan ja pärskin, oon saanut syysflunssan. Silti istun taas mökillä villahuivi kaulassa ulkona kirjoittamassa, ja aurinkoinen paistaa. Loma tavallaan jatkuu vielä: ens viikolla alkaa kirjoittajapiiri ja ehkä täytyis vähitellen miettiä myös opiskeluasioita (tämä on vapaaehtoista eh). Ainut että mulla on hirveä matkakuume. Surffailen joka päivä netissä kattelemassa äkkilähtöjä.
Puhun tavallaanlomasta, koska jumpat kyllä alkoivat. Ylpeänä totesin, ettei paino noussut kesän aikana yhtään ja kuntokin on parantunut. Ennen lomille lähtöä en pystynyt kävelemään fysioterapiaan vieviä rappuja kolmanteen kerrokseen, mutta tauon jälkeen loikin ne iloisesti ylös. Ja viikko sitten jaksoin Tuurissa kävellä Keskisen kyläkaupoilla koko päivän ihan omilla jaloillani. Leikatusta nilkasta on tullut ihan superhyvä, vaikka meinasin heittää toivoni.Nyt oon NIIIN iloinen. Kroppa on saanut puhtia juoksuvyöllä ja nyt kun vedet kylmeni eikä enää voi vesijuosta käyn jumpalla kolme kertaa viikossa harjoittelemassa. Reeniin menee aina puolitoista tuntia loppuvenyttelyineen ja ihan kunnon hien saa siellä. Paitsi jos on jumpparin kanssa aika varattu, sitten menee kolme tuntia. Kuntosalissa tapaa tuttuja ihmisiä (kunnon rämäryhmää). On jos sun jonkinlaista vaivaa, selkäongelmia, synnynnäisiä vammoja tai neurologisia oireita. Ja sit on myös niitä urheiluvammaisia. Yhteistä kaikille heille on, että kiire loppui kun sairaus alkoi. Siellä ihmisillä on aikaa vaihtaa kuulumisia, kertoa tarinoita ja vääntää jopa vitsiä. Tutustun jatkuvasti mukaviin uusiin ihmisiin ja ihmiskohtaloihin.

Tottakai jumpalle lähtö joskus kehtuuttaa. Juttelin ystäväni, toisen reumaatikon kanssa asiasta. Hän kirosi, että pitää niin paljon pinnistellä monille itsestäänselvien asioiden takia, käydä jumpalla, yrittää pitää edes peruskuntoa, ja sitä täytyy tehdä aina, vuosia, koko elämä, vaikkei olis piiruakaan urheilumieltä. Puhumattakaan tsiljoonista toimenpiteistä joita on loputtomiin. Riisut ittesi ensin melkein alasti ja joku kakara lääkäri arvioi ja vatkaa sua suuntaan jos toiseen ja tekee muistiinpanoja. Miten se vaikuttaa itsetuntoon, kun jatkuvasti sua arvioidaan ulkopuolisen silmin ihmisenä ja naisena? No tämä on toinen aihe ja kirjoitan siitä joskus. Sairaus vaatii hyvää itsetuntoa, olen sen tainnut aiemminkin mainita.
Mutta siis jos et reenaa, iskee syyllisyys, että olisiko voinut tehdä jotain etten olis taas näin kipeä. Mitä olisi voinut tehdä toisin. Kuntoilu ei tavallaan ole vapaaehtoista vaan pakko. Ja vaikka reenaat, tulee silti välillä lahjakkaasti takapakkia. Onhan se näin terveilläkin, mutta jos ei kuntoile seuraukset voivat tulla pidemmällä ajalla, jos omaa hyvät geenit. Reumassa lihakset surkastuvat kovaa vauhtia. Totesin takapakin iskan kuoleman jälkeen, kun en jaksanut mitään tehdä. Meni puoleksi vuodeksi puhti pois kaikelta ja oli leikkausta ynnä muuta. Heti alkoi tulla selkävaivaa, niskat jumittui, en jaksanut istua tuntia paikallani enkä seistä. Keskivartalosta voima häviää. Kun on heikot lihakset, lisääntyy murtumisvaara rutkasti. Yksi Tiina oli samaan aikaan polvileikkauksessa noin 10 vuotta sitten. Sinä päivänä kun hän pääsi kepeistä eroon ja olisi päässyt kävelemään (oli vappu ja siitä iloittiin), häneltä katkesi reisiluu, kun ei ollut minkäänlaisia lihaksia tukemassa hauraita luita. Jalat oli heikot jo ennen leikkausta, koska piti istua pyörätuolissa. Ajattelin että teen kyllä mitä tahansa jos ite pystyn vaikuttamaan tähän pirun tautiin ja omaan kuntoon. Teen kaikkeni.
No minä nyt en oman hoitamiseni suhteen ole kovin tip top. Unohdan ottaa lääkkeet ja kalkit suhtaudun koviin myrkkyihin nyrpeästi (paitsi nykyään mietin oonko jo koukussa panacodiin). Salasin vuosia lekurilta sen, etten ottanut määräämiään pistoslääkettä viikoittain. Mielestäni siihen oli perustelut; tulehdusarvot oli paremmat kuin vuosiin. No sitten tunnustin sen hälle (sekin oli tarina sinänsä mutta en jaksa alkaa kertoon nyt). Nykyään toimimme yhteisymmärryksessä (niin että en edelleenkään ota sitä lääkettä heh). Mutta kyllä itseään täytyy kohtalaisesti hoitaa kumminkin.
Totesimme sen ärhentelvän ystäväni kanssa lopuksi, että vaikka kaikki vaatii vähän ponnistelua niin kuntoilu ja itsensä hoitaminen on tavallaan meidän työtä. Tehdään se mikä voidaan niin lopun aikaa voidaan nauttia eläkepäivistä ja lorvia!

Tulipas pitkä teksti, onnea jos joku jaksoi tänne asti. Ulkoilma innoittaa kirjoittamaan :)

muodonmuutos

Löysin valmiita blogipohjia joten vaihdoin tällaseen. On kyllä vähän tumma minun makuuni. Mutta muuten nätti. Olkoon toistaiseksi.
Täytyy laikkiä ulkoasulla, kun laiskottaa kirjoittaa...

Lisäsin tämän kesän kuvia Kesä- ja Itä-Suomi-kansioon.

arjesta

Tapasin kuulkaa ihmisen, joka tunnusti töihin palatessa olonsa rennoksi ja loman tuntuneen sopivan pitkältä. Harvinaista että joku kokeen niin ja vielä sanoo sen ääneen! Tavallisempaa on, että loma loppuu kesken ja lähinnä ketuttaa töihin palaaminen, kun on pitkä talvi edessä. Ensin vähän ärsytti tollanen ylipirteys, eihän se ole suomalaisuutta ollenkaan. Sitten hymyilytti.
Oikeasti lomien päättyminen on helpottavaa. Vapaalla ollessa elämä on epäsäännöllistä. Sitä tulee ja menee ja koko ajan tapahtuu jotain odottamatonta. Töiden ym. alkaminen tuo elämään tutut rutiinit ja arki asettuu uomiinsa.
Yks mies sanoi mulle vuosia sitten, että en kestä arkea. Ihan suutuin hälle! Tarkemmin ajateltuna taisi osua oikeaan. Kyllä olen niitä ihmisiä jonka elämä ei ole koskaan ollut kovin tasaista. Aina on jotain meneillään ja tavallisuus alkaa äkkiä puuduttaa. Se on jonkinlainen sisäänrakennettu ilmiö. Sitä tuntee elävänsä vain pikkusen varpaillaan. Liian pitkään tasaista alkaa pelottaa: mitähän pahaa kohta tapahtuu?
Tällainen piirre oli paljon vahvempi nuoruudessa. En jaksanut olla kahta viikkoa paikallani, kun oli pakko päästä reissuun tai keksiä jotain "piristystä". Nykyään ei enää pelota paikallaan oleminen. Pakon edessä sitä on paikallaan neljäkin kuukautta, kuten keväällä, eikä pelottanut yhtään. Paremminkin miettii, et kumpa ei tarttis lähteä mihinkään - ainakaan kovin kauas! Toki sairauteen liittyy pelkoja, mutta ei se ole samanlaista. On sitä joutunut kyl vähän harjoitella. Tai sitten ikä opettaa itsestään.

evakossa

Tuuli on puuskunut koko päivän. Otan kahvikupin, palan dallaspullaa, pari luumua ja painun ulos. Istuskelen pihan valkoiselle muovituolille bloggaamaan. Viiden minuutin välein pärisyttävä ääni halkoo pilvisen taivaan. Rallit ovat täällä.
Tai ei ne aivan täällä ole, vaan kaupungissa. Minä läksin keskustasta melua karkuun ja melkein onnistuin. Luovutin kämppäni etelän rallivieraille.

Olen testaillut muutaman päivän uutta juoksuvyötä, jonka hankin Joensuun torilla. Ostostilanne oli hassu: kävelin ihan vaan ohi vesiurheiluvälinekojun, kun ukkeli tuli ja alkoi sovittaa mulle sopivaa vyötä. No sen hankinta oli kyl mielessä...Kysäisin hintaa ja päivän tarjous kuului 25€, no siinä soviteltiin ja turistiin ja hän myi sen mulle ohimennen. Kysyin käykö pankkikortti, ja eihän se mitä käynyt. Sen sijaan myyjä sanoi lähettävänsä mulle laskun kotiin, vieläpä ilman postimaksua. Katsoi varmaan etten ihan rosvon näköinen ole. Harvinaista nykyään. (siis että vieraaseen luotetaan tosta vaan).
No nyt vyötä on testattu muutaman päivän ja hyväksi havaittu. Kuulemma vesijuoksukisoissa käytetään näitä samoja, netissä luki niin. Joten melkein urheilija tässä on itekki.
Juoksu vedessä on nivelystävällistä, kun ei tule tärähtelyä jalkoihin ja kokonaisvaltaista, koska kädet, jalat ja koko kroppa on työssä. Ei rasita niskoja, mikä varsinkin itelläni on nasta juttu. Liikkeitä voi tehdä moneen suuntaan, kokeilin juosta takaperin (vastarannan kiiski). Oikein tehokasta kunnon kohotusta. Ihan polleana sanon kavereille, että lähden tästä juoksemaan järven ympäri!

Tässä kohtaa kahvi vaihtuu viiniksi.

Vasta nyt on päässyt kunnolla palautumaan reissuamisesta. Mieleen alkaa hiipiä tuleva syksy. Heinolasta on tulossa syyskuun aikana taasen kutsu leikkaukseen, mutta taidan siirtää sen tuonnemmaksi. Vasemman ranteen jäykistys. Ei nää lopu koskaan mutta en piru vie jaksa ihan vielä. Jalkakin toipuilee. Testasin eilen, jaksan kävellä sillä jo kilometrin (epätasaista metsätietä)! Se on paljon enempi kuin pari viikkoa sitten. Täytyy huomata pienet edistymiset ja iloita niistä. Mulla on myös nyt sellanen taittuvarunkoinen retkipyörä, jonka voi laittaa auton peräkonttiin ja kruisailla eteenpäin, jos ei jaksa kävellä (tai autoilla :) Palautin pyörätuolin. Periksi ei anneta!

Evakkopaikan lähettyvillä on kantarelleja pilvin pimein, lähden tästä noukkimaan. Kesä on ihanaa. Ja viinilasissani shurraa tällä hetkellä iloinen kärpänen.

Re(is)suamista

Hupsis viikot vierivät liian nopsaan. Yhtäkkiä tajusin, että koulujen alkuun on muutama viikko..
Tuli käytyä Itä-Suomessa. Neiti Yhdeksän Vee on mitä parhainta matkaseuraa. Innokas kaikesta uudesta (mm.lörtsyistä!) ja pitää taukoamatta pälpätyksellään huolen, ettei satojen kilometrien automatka käy pitkäksi!
- Joo tiedetään tiedetään, hän tuumaa virnistäen, kun esittelen hälle Joensuun keskustan näkymiä. - Sulla liittyy ihania muistoja niihin!
Kyllä niitä liittyy. Torilla nautiskelin ennen ruokatunnilla lörtsyjä ja mansikoita sekä karjalaista rientoa. Ilosaaren laguunissa tuli syötyä monet silliaamiaiset vappuaamuna ja käytyä yöuinnilla baarireissujen jälkeen.
Joka kerta sielläpäin käydessä iskee haikeus. Olisi niin monta paikkaa, missä piipahtaa; entisellä työpaikalla, jumpalla, ja tapaamassa kavereita vuosien takaa mutta koskaan ei ehdi kaikkea.

Sitä heijastaa entisaikoja nykyiseen elämäänsä. Silloin oli huoleton, nuori ja vapaa - jotenkin rajaton. Nykyään on aikuinen ja seestynyt (älkääs naurako). Ei enää tarvitse sännätä jokaiseen eteen tulevaan hetkeen suinpäin. Eikä tunne menettävänsä jotain, jos ei jatkuvasti ole menossa. Hassua muuten - pari ihmistä on sanonut blogia lukiessa, että oletpas matkustellut rutkasti. Enkä ole, se vaan tuntuu kun teen numeroa reissuista, talletan ne tänne, jotta on sitten mitä muistella jos ei pääse yhtikäs mihinkään :)
Hyvin tunnelatautuneena ajelin Ilomantsintietä kummipojan mökille. Hetket, muistot ja tarinat kieppuivat mielessäni. Saimme taasen kokea karjalaisen vieraanvaraisuuden pannukahveineen ja nuotioiltoineen.
- Ehkä paras kesälomareissu ikinä, tuumaili neiti kotimatkalla.
- Mikä siinä oli kaikkein parasta?
- No majan tekeminen A:n kanssa...ja mattojen pesu.

Kaustisilla ilottelua

Katkaisin 10 vuoden Porijazz-putken ja suuntasinkin tänä vuonna Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Tosi virkistävää vaihtelua kesälomailuun. Folk on ihan uusi juttu, en oikeastaan tiedä mitä se on - vielä. Kautisilla (kuten jazzeillakin) musiikkitarjontaa oli niin paljon, ettei yhden päivän aikana ehtinyt kuin pintaraapaista. Eikä todellakaan pelkkää haitarinsoittoa. Tosin sitäkin oli. Nuoret soittajat tuovat kansanmusiikkiin modernia tuulahdusta, jota ainakin meitsi kuunteli ihan fiiliksessä. Oli myös maailmanmusiikkia, Kiinasta, Turkista ja Kroatiasta tällä kertaa. Juhlat on järjestetty keskelle kylää viinitupiin, iskelmätorille, kahviloihin ja juhlatelttoihin. Toistaiseksi Kaustinen on säilyttänyt hienon pohjalaisen tunnelman, jossa huokuu talkoohenki. Krooniseen musiikinnälkääni nämä kyläjamit kolahtivat lupaavasti. Ehkä kaikkein erikoisin esitys oli nuoren hanuristin Kimmo Pohjosen moottorisinfonia. Pohjanmaalla se mikä tehdään tehdään kunnolla: mankelin, moottorisahojen ja erilaisten maamoottoreiden lisäksi lavalla nähtiin ja kuultiin myös moottoripyörä ja kaustislainen Zetori!

Päälava Valio Areena

Maailman suurin kantele. Kaustisen Kansantaiteenkeskus.

Markku Lepistö yhtyeineen, Kahvila Mondo.

Kimmo Pohjola.

tuulen tuutiessa

Neljä päivää Kalajoella - merta ja aurinkoa, hiekkaa ja tuulta. Leirintäalueella traktori auraa hiekat pois kulkuväyliltä, kuten meilläpäin lumet. Hetken päästä tuuli viskaa kaiken takaisin. Rannalla tuulee tuulee ja taas eri suunnasta kuin eilen.

Kävimme eilen Himangalla, jossa oli kotiseutumarkkinat. Ihan oikeaa maalaismarkkinahenkeä; pärekaton teossa mestari antoi oppia nuoremmille, ja koko kylä joi sahtia. Meitsi osti aidon pohjalaisen puukon, nyt voin alkaa vaikka puukkohippasille kun sahti loppuu!

Retrovaunut taitavat olla muodissa, oon laskenyt nähneeni niitä ainakin kahdeksan matkan aikana. Yksi samalla leirintäalueella, hiukan isompi vain - 70-luvun Sprite. Harmi kun emme tavanneet omistajaa, olis kiva ollut vaihtaa kokemuksia :) Tämä vaunu, nimeltään Pastilli, toimii matkalla moitteettomasti. Vaunussa kirjoittelen ja odottelen, että tuuli kuljettaa sadepilvet sinne missä pippuri versoo.

Täytyy vielä kertoa eräs juttu. Matkalla Kalajoelle yövyimme ekan yön Kokkolassa Suntinsuun leirintäalueella, mikä oli myönteinen kokemus. Camping oli meren rannalla, hyvä uimaranta ja lapsille leikkikenttää ja nurmea tallustaa. Ihan leirintäalueen vierestä lähtee laiva kesällä joka päivä klo 12 Tankarin majakkasaarelle. Matkan hinta vaivaiset 17euroa, merimatka 1,5 tuntia yhteen suuntaan, ja kaiken kukkuraksi retki soveltui myös liikuntarajoitteisille. Eli saarelle on rakennettu mahdollisuudet myös huonojalkaisten liikkua. Jostain syystä olen alkanut kiinnittää matkoilla huomiota tällaisiin asioihin. (Kalajoki campingiä ei esteettomyydestä kyllä voi kehua päinvastoin, mutta en ala nyt purnaamaan - olenhan lomalla :) Muutenkin Kokkola vaikutti tunnelmalliselta paikalta vanhoine kaupunkeineen, ja siellä oli aito keskipohjalainen meininki. Sekä merituulta nuuhkia. Täytynee palata joskus takaisin venetsialaisten aikaan..

Kuvassa Markku Hakolan näyttely, Galleria Sinisivellin, Tapiontupa, Kalajoki. Lisää kuvia tältä reissulta löytyy lähiaikoina vas.palkista.

sunia ja sandia

Aurinkoinen pyöräilypäivä Kalajoella.

Ihan joka päivä sitä ei herätä merinäköalaan joten se on ylellisyyttä! Kalajoen hiekkasärkät on aktiivilomailijan paratiisi: on golfia ja kalastusta, kylpylää ja sun muuta jukujukumaata (meikä on nykyään niin rauhallinen, että ihan ahistuu). Onneksi on myös taidenäyttelyitä ja kesäteatteria sekä tilaa olla vaan lähellä merta.

Pyöräilimme tänään tuuliselle Keskuskarille (ja pysyin koko matkan pystyssä :) Kiersimme myös meriluontokeskuksen näyttelyn ihan tässä rannan tuntumassa. Basaatitorilta ostin lounaaksi paikallisia herkkuja, leipäjuustoa ja mansikoita. Uimaan ei hirviä mennä, tuuli on aika vilpoista välillä. Alkuillasta alkoi sataa ja sitä jatkuu tälläkin hetkellä.

Takapihalla on maailman suurin hiekkalaatikko.

En oo nähnyt missään niin paljon hiekkaa, kun täällä. Hiekkaa on varpaissa, kengänpohjissa, pyörän renkaissa, vaunun sisällä ja tuulen kuljettamana tiellä, terasseilla ja välillä keuhkoissa. On hiekkajumppaa, hiekkanäyttelyä ja jossain näin hiekkapainin ja hiekanluonnin kisamainoksia sekä hiekkaolympialaiset.
Paras on silti lämmin hiekka varpaiden välissä.

Terkut Pohjanmaalta

Kalajoella lintu lentää vastatuuleen eikä pääse eteenpäin.
Vaunu on parkissa rantaviivassa. Näen vaahtopäät, kuulen loiskeet - haistan ja nuuskin meren tuoksua. Ei häjympää. Ihan pian aurinko laskee.

Lisäsätty kuvia kevät ja kesä 2009 kansioon mm.kaakuti ja kaukainen serkku :)

Kukkaopinnot jäivät, kun kummityttö oli luonani pari päivää. Aika jännää: eka kertaa kummitädin luona ihan yksin. Hän osaa jo itse kulkea linja-autolla Lahden ja Jyväskylän välin. Kävimme tutustumassa Laukaassa Nokkakiven huvipuistoon, mikä oli erittäin myönteinen yllätys. Sellanen Wanhan ajan huvipuisto parikymmentä kilsaa JKL:stä Joensuuhun päin. Puistossa oli rento meno. Laitteita löytyi pienille ja isoille, ja hinnat ei päätä huimaa. Yksi mieluisimmista on tietysti törmäilyautot. Pehmis makso 2€. Sirkusmaailma oli myös mielenkintoinen museoineen ja pelisaleineen. Kannattaa poiketa jos täälläpäin iikkuu!

http://www.nokkakivi.fi/

Tänään tapaan Kreikassa asuvaa ystävääni M:aa. Hoidin lapsiaan, kun hän riiasi Kreetalla useita vuosia sitten. Nyt on kulunut reilusti aikaa viime tapaamisesta ja M on ehtinyt mennä naimisiinkin tässä välissä. Ihan hirveän mukavaa vaihtaa kuulumisia. Menemme porukalla T:n luokse grillaamaan ja istumaan kesäiltaa. Mukaan lähtee ainakin yksi kuohuviinipullo, kuusi kuohuviinilasia ja ehkäpä pyöräytän kääretortun.

Lutukoita ja muita

Löysin mökiltä pölyttyneen luonto-oppaan jota tutkin aikani kuluksi. Ärsyttää kävellessä, kun ei muista tavallisimienkaan kukkien nimiä (lintsasin biologian tunneilta, myönnetään). Siis päätin kesäopiskeluna opetella kasvien nimiä. Eräs kirjoitusopas kehoittaa opettelemaan ulkoa paikkojen, kasvien, eläinten ym nimiä, koska se harjoittaa tarkkaa ilmaisua. Kirjoittaessa ei pitäisi sanoa puu vaan koivu, ei lintu vaan västäräkki. Puu ja lintu ovat epätarkkoja ilmaisuja. Joka päivä siis viisi kasvia. Se on sopiva määrä tähän ikään ehtineelle opiskella peruskouluasioita. Ensimmäisenä mieleen painuvat hauskat nimet kuten Sananjalka, Koiranruusu, Kaunokainen, Papelorikko (vaikea muistaa). Paras kaikista on Lutukka! Voisin antaa jollekin sen lempinimeksi.
Tänään vuorossa ovat Kallioimarre, Vesitatar, Nurmirölli, Rikkasinappi ja Nurmitädyke. Viimeisintä on kummitytön kanssa paljonkin kerätty eikä ole edes nimeä tiedetty. Se muuten kuuluu Veronican sukuun ja sen heimo on suomenkieliseltä nimeltään naamakukkaiskasvit :) Ihan hirveän mielenkiintoista! Hullulla on halvat huvit.

Kaiken lisäksi löysin aitasta ikivanhan kellettyneen kirjan, jossa ei ollut edes kansia: Anni Swanin satuja. Kääntelin sen sivuja varovasti. Voi Wau.

kukkakuntoutus

Pääsin vihdoinkin mökille! Uudella jalalla kävely edistyy hitaasti ja varmasti. Yritän muistaa, että jätin sauvat vasta pari viikkoa sitten, ei ihme jos ei homma täysin vielä onnistu. Vasemman kävelykengän pohja on vähän pyöristetty,mikä mahdollistaa keinuvan kävelyn, vaikka nilkka on jäykkä. Toisessa on pelkkä korotus. Rakastan näitä kenkiä jo; ne mahdollistavat normaalin elämän! Ensi viikolla tulee toiset kengät - sandaalit.
Tasaisella kävely onnistuu jo suht hyvin, mutta vaatii keskittymistä. Sitä ei voi uskoa miten paljon tasapainoa ja voimaa vaatii niin yksinkertainen asia. Jalka ja koko kroppa väsyy nopeasti. Silti iloitsen, kun normaalit asiat hoituvat jo, saan käytyä kaupassa ja vietyä itse roskiksen. Jumpalla teemme fysioterapeutin kanssa tasapainoharjoituksia ja treenaamme rappukävelyä, mikä on kylä vielä hakusessa.
Epätasainen mökkimaasto on oma haasteensa. Pienikin nyppylä muuttaa nilkan asentoa ja aiheuttaa kipua voimattomassa jalassa. On katsottava mihin astuu. Silti tämä on hyvää ja mieluisaa treeniä. Pitkän sisälläolon jälkeen pääsee ulkoilmaan ja liikkumaan! Tulee uitua paljon, kun ranta on vieressä. Eilen oli laituripiknik. Ahmin pisamia ja rusketusraitoja, nautin katsella kalojen hyppelyä. Kinkkupizzettaa ja mansikkarahkapullaa mutustellessa hätistelin muurahaisia tiehensä. Varpaat vedessä tuntui todella, että selätin kevään!
Joka päivä teen mökkitiellä pienen kävelylenkin. Hitaasti ja oikeaoppisesti (kuten jumppari on neuvonut). Se on samalla keskittymisharjoitus. (minä en meditoi, minä kävelen). Eilen meni muutama sata metriä ja tänään jo vähän pidemmälle. Samalla kerään joka päivä eri värisen kukkakimpun mökkitien laidasta. Pian on kaikki maljakot täynnä :)

jussin jälkeen

Tästä se kesä sitten alkaa, kuten laulussa sanotaan. Juhannuksena heitin talviturkin pois, söin grillattua kesäkurpitsaa (monen muun herkun ohella) ja maistelin villimansikan makuista kotiviiniä. Ei muuten hassumpaa. Oletteko huomanneet miten kauniisti niittykukat kukkivat. Huumaavaa!

Entä olenko jo kertonut kuinka ihania kummilapsia mulla on?? Tänään yksi heistä - Melinda - tulee Jyväskylään. Ensin leirille viikoksi, sitten mun luo muutamaksi päiväksi. Kesällä ihmiset liikkuvat enemmän. Joku liikkuu myös talvella. Minä liikun tästä kohta jumpalle.

ps. lisäsin Kuvat-osioon kevät- ja kesäkuvia. Vappuna, Särkänniemessä..käykää katsomassa.

yhtä juhlaa

Lankomiehellä oli viikonloppuna nelikymppiset. Järjestelimme niitä tiukasti salassa ja taisi tulla yllätyksiä. Päivänsankari kävi elämänsä ekaa kertaa ratsastamassa ja ohjastamassa ravihevosta. Toteutimme myös lapsuuden haaveensa: ihan oikeat rummut. Sankarin silmät loistivat, kun pääsi kapuloihin käsiksi. Emäntä sen sijaan harkitsi korvatulppia. Mielettömän kivat juhlat, hyvää syömistä ja juomista, hienoista hössötystä, ihmisiä vuosien takaa ja vähän lähempääkin. Suomalainen kesä. Tanssia terassilla - aamuyön tunteina. Samoilla kahveilla juhlistettiin Aina Iloisen 9-vuotispäivää. Kuvissa synttärikakku, lapset rummuissa, allekirjoittanut & päivänsankari.

heikun keikun

Uskokaa tai älkää sain eilen kuukauden odottelun jälkeen pyöröpohjakengät. Nyt sitten pääsee harjoittelemaan oikeaa kävelyä ilman sauvoja ja luvan kanssa (tähän saakka olen kävellyt luvatta :) Onhan ne vähän sellaset mummokengät, ortonin mustat kävelykengät, kummallisen näköiset, mutta en jaksa enää välittää. Ei tässä ole korkokenkiä tähänkään saakka pidetty. Kunhan niillä vaan pääsee eteenpäin.

Mutta kun ei pääse.

Laitoin ne eilen jalkaan ja tuntuu todella kummalliselta kävellä kolmen kuukauden kipsien,lastojen ja crogsien ja sauvojen jälkeen oikeilla kengillä. Yhtään ei ole tasapainoa, varpaissa tunnottomuutta, ja pyryharakka hakee tasapainoa kädet heiluen. Ponnistelen että kroppa pysyy pystyssä. Kengäntekijä kielsi enää pitämästä crogseja. Antakaa ne takaisin! Antakaa edes sauvat! Hui..jui...Kävelin jotenkin kotiin uusilla kengillä. Naapurit silmäilivät alta kulmain olenko humalassa. Pääsin perille ja viskasin kengät nurkkaan. Ei tästä tule mitään. Tulee tästä.

On keskityttävä askeleisiin. Huomattava pienet edistymiset. Kärsivällisyys on kirosana.

minulle on postia ja ja muita hymyn aiheita

Nyt on viimeinenkin toimenpide ohi ja kaikki meni hyvin. Jalassa on yksi tikki, se vahvistuu joka päivä ja ensi viikolla odotan uusia kenkiä. Sairaalasta kotiin tullessa keittiön pöydällä odotti ISO kortti, johon oli taiteiltu kuvani kukkien kera ja "Tervetuloa kotiin Tuuti". Juhlan kunniaksi oli kesälomalaisista koostuva vastaanottokomitea paistamassa lettuja.

Olen saanut kevään aikana myös perinteistä kirjepostia iki-ihanilta kummilapsiltani. Italiasta tulee kortti tai kirje aina syntymäpäivänä. "Ciao Tarja, mitä sinun elämääsi kuuluu?" Ite en meinaa aina synttäreitä muistaa (hirmu nolo myöntää).

Äskettäin sain kirjeen pitkästä aikaa myös lähempää - Salla-Marilta:
"Moi Tarja. Koulussa menee hyvin, olen jo ensi syksynä menossa Parikkalan 7 luokalle. Ja parin vuoden päästä mie menen ripille." Mukana on kuva isosta työstä jonka olen tavannut viimeksi joskus 4-5 vuotta sitten. Luin sitä tippa linssissä.

Ihan yliveto on 10-vuotias kummipoika Joensuusta. Hän toimittaa itse lehteä "Suomalainen". Olen saanut jo kolme numeroa - tällä viikolla tuli uusin, ja luen sen onneni kukkulaloilla hyvin tarkkaan. Kirjekuoret ja kaikki on alusta alkaen itse tehty. Tässä numerossa oli keväinen piirustus: "Suomalainen on aina ajassa mukana. Nyt on kevät ja tässä on kevätkuva". Mukana oli myös kuukausivisa ja juhlahatun askarteluohje. Kirjeen muffinireseptiä on pakko kokeilla.
marianne-pätkismuffinsit
5dl vehnäjauhoja
1rkl leivinjauhetta
4rkl kaakaojauhetta
3dl sokeria
2tl vaniliinisokeria
1dl Mariannepalloja
3kpl Pätkiksiä
2dl kermaviiliä
3munaa
150g sulatettua voita
(koristeluun tomusokerikuorrutetta ja mariannepalloja)

Kevään kuvataidekoulujen loppumisen myötä myös taideteoksia jaetaan. Tänä vuonna tuli iloa punaisissa kehyksissä.
"Kesäruno
kesä on vihreä
kesä on tiikeri
kesä on auringonkukka
kesä on jäätelö
kesä on mekko
kesä on ranta
kesä on kirkkis
sellainen on kesä"
-aino-

Tämä kesä on muutenkin jännittävä. Vanhimmasta kummipojasta tulee isä juhannuksen aikoihin, ja toiseksi vanhin sai peruskoulun päästötodistuksen! Ihmettelen koska heistä noin isoja tuli? Lapset senkun kasvaa, mutta ite ei muutu miksikään ;)

työmaita

Tällä viikolla kesäiset rakennustyömaat jälleen antavat kuulua itsestään. Tasainen tum-tum-tum kaikuu läpi päivän aina iltaseitsemään, kun lähistöllä lyödään maahan talon perustuksia. Ajattelen äänen tulevan seinäkellosta, niin lakkaamatonta se on.

Kirjoitin tänään opiskelutyötä kaksi sivua. Työn palautus lähestyy. Kääk. Laajin koskaan kirjoittamani teksti, jossa arvioidaan kirjoittamiseni tasoa. Valmista tekstiä tulee olemaan noin 25-30 sivua. Ensi viikolla voi huokaista helpotuksesta sitten sen suhteen.
Jumpat jatkuvat kesäkuun. Jalan kanssa on edessä paljon työtä. On opeteltava alusta kävelemään. Soitin Kuopioon E-L:lle ja kysyin kokemuksia nilkan jäykistyksestä. Hän kertoi oman nilkkansa toimineen moitteettomasti jo 13 vuotta. Sitä vaan oppii käyttämään jalkaa toisella tavalla, kompensoi liikettä muusta vartalosta. Vähitellen vahvistuu.

Kerroin ystävälle olevani nykyään tasainen luonne - aina vihainen. Hän tuumasi huolettomaan tyyliinsä
- kiukku on energiaa, anna virrata vaan.

Zen oppaassa sanotaan kait viisaasti:
"Vastoinkäymisten tarkoitus on opettaa meille jotain mitä emme halua oppia."
Hmm. Ai kärsivällisyyttä?

sairaan kiire

Oon yrittänyt koko aamun soittaa Heinolaan - kirurgian jononhoitajalle. Jo seitsemännellä kerralla tärppäsi. Soitin vain kuullakseni, ettei toimenpideasia etene: kukaan ei saa ketään kiinni K-S:sta eikä siis ole maksusitoumusta. Kätevää. Ei vastata puhelimeen - kaupungin rahat säästyy. Harmi kun en ole rikas, jotta voisin itse maksaa hoitoni.
Soitin myös JKL:n kaupungin apuvälineeseen, joka sekin oli oma rumbansa, koska kaikki kaupungin puhelinnumerot ovat muuttuneet kuntaliitoksen takia. Netistä en löytänyt uutta numeroa, vaikka vastaaja neuvoi sieltä etsimään. Onneksi tunnen yhden TK:n työntekijän ja sain numeron sieltä kautta. Kätevää - vaihdetaan puhelinnumerot (salaisiksi), niin ei asiakkaat häiritse ja rahat säästyy. No joo.
Sain lopulta kiinni apuvälinepalvelusta Laksilan Kirstin, joka on ehkä kaupungin inhimillisin ja ystävällisin työntekijä. Kärsivällisesti hän kuunteli vuodatustani ja selitti miksi asiat ovat kuten ovat.
Siinä se aamu hurahti ja puhelinlaskut senkun kasvavat. Iltapäiväksi jumpalle. Sitten onkin päivä taas täysi. Nyt ruokatunti.

meemi

Aloitin kerran tekemään tällasta meemiä, joita pyörii blogeissa. En enää muista kenen blogista tämän nappasin, mutta vastaanpa huvikseen.

1. Mitä teit tasan vuorokausi sitten?
- keitin kasvissosekeittoa johon tuli parsakaalia, perunaa ja sipulia

2. Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
- Pienenä tyttönä Heinolan lastenosastolla. Myöhemmin hän tuli kirjoittajapiiriin jossa toimin vetäjänä

3. Onko sinulla paljon rutiineja?
- vähän, koska harrastan rutiinien tuulettamista!

4. Oletko rehellinen?
- kyllä. kai :)

5. Miksi asut siellä missä asut?
- koska tässä on kauppa ja palvelut lähellä. Ja ranta.

6. Osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
- osaan. Kummitytön syntymäpäivä 25.5.

7. Koska viimeksi teit itse ruokaa?
- eilen päivälle emt.keittoa ja illalla kanaleikkeitä uunissa ja keitettyjä perunoita.

8. Muistatko, minkä cd:n ostit ensimmäiseksi?
- Eros Ramazotti

9. Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
- nojaan työtuolin selkänojaan valuen puolittain pöydän alle. Niskatuki pitää yllä jonkinlaista asentoa.

10. Kuvaa itseäsi yhdellä sanalla.
- myönteinen

11. Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
- haluan päästä Heinolaan jotta pääsen joskus poiskin sieltä. Vaihtoehtoisesti voisin saada hirmu kirjoitusvimman

12. Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
- on on

13. Näetkö paljon unia? Kerro viimeisin.
- olen nähnyt tosi paljon unia viimeisen kymmenen viikon aikana. En muista viimeistä mutta olen ollut työssä eduskunnassa ja tehtaalla. eräänä yönä suutelin antero mertarannan kanssa.

14. Oletko enemmän ujo vai villi?
- villin puoleinen

15. Aistitko, jos sinua tuijotetaan?
- en taida


16. Ketä kättelit viimeksi?
- lääkäriä

17. Mitä näet kun suljet silmät?
- kirkasta valoa


18. Kuinka monet kengät omistat?
- monet (kuten naiset aina) mutta harvoja pystyn pitämään, snif

19. Kuinka suuren joukon edessä olet esiintynyt?
- muutama kymmenen

20. Mikä oli päivän paras juttu?
- aurinkoinen paistoi aamulla herätessä ja katselin vasta laittamaani parveketta: aniliineja ja valkoisia pelargoneja, pari humalaa kiipeömässä seinän vierustaa alas.

21.Luokitteletko ihmisiä?
- ei pitäisi, mutta kyllä joskus. esim. fiksuihin ja idiootteihin

22. Kuinka korkealta katselet maailmaa?
- 160cm:stä. Toisia alaspäin katsominen on typerintä mitä tiedän. Usin katsoja ei edes huomaa niin tekevänsä

23. Onko sinulla lemmikkieläimiä?
- lasketaanko villakoirat ja sokeritoukat?

24. Kerro joku viehättävä piirre ihmisessä.
- suvaitsevaisuus

25. Oletko tullut enemmän äitiin vai isään?
- hmm...vaikea. *tätä jää miettimään*

26. Uskotko ihmeisiin?
- kyllä. oikeastaan ne eivät ole ihmeitä vaan maailman luonnollista järjestystä. asiat järjestyvät aina kun niiden aika on.

27. Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu?
- arki. sairaan kiire koko ajan.

28. Olitko iloinen herätessäsi aamulla?
- levollinen pikemminkin. kunnes sain tekstiviestin ja tulin kiukkuiseksi toisen puolesta.

29. Oletko tavannut isovanhempiesi vanhempia?
- kyllä pienenä Kivijärven ukin

30. Mikä tappaa kiinnostuksen(ihmisistä puhuttaessa)?
- kovat arvot: epärehellisyys, materialismi, itseriittoisuus ja asioiden pakoon juokseminen. se ettei uskalla olla läsnä

31. Oletko kateellinen muille ihmisille?
- kyllä joskus terveille. ärsyttää jos ihminen ei arvosta sitä mitä hänellä on.


32. Oletko ollut kirpparilla myymässä?
- kyllä viimeksi toista viikkoa sitten.

33. Koska eletään elämän parasta aikaa?
- tänään

34. Kuinka monta serkkua sinulla on?
- paljon

35. Kirjoitatko päiväkirjaa?
- tietysti!!

36. Milloin itkit viimeksi? Miksi?
- lääkäristä tullessa. olin kai fyysisesti väsynyt jaksamaan kaikkea vastaan tulevaa

37.Mikä muistuttaa viime kesästä?
- santanan levy, marimekon vihreänkeltaiset unikkoverhot, purkkiruoka, tuulenvire

38. Olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia?
- emme ole korvaamattomia eikä meidän pidä uskotella sellaista itsellemme. se on takertumista

39. Kuvaile hiustesi luonnollista väriä.
- ns. maantienväriset, kesällä vaaleita raitoja

40. Kenen nimipäivä on syntymäpäivänäsi?
- Tarja Halosen


41. Oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- en muistaakseni

42. Onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?
- ei todellakaan

43. Menetkö koskaan nukkumaan mekit naamassa?
- kyllä joskus jurrissa väsyneenä

44. Osaatko keittää riisiä?
- osaan

45. Pidätkö yksinäisyydestä?
- tarvitsen sitä, mutta sopivassa määrin

46. Onko sinulla unelmia?
- ihminen jolla ei ole unelmia on käytännössä kuollut

47.Lempivuodenaikasi?
- kesä, kun lämmin hiipii niveliin

vammaiset barrikadeille!

Mun piti eilen lähteä kolmeksi viikoksi kuntoutukseen, mutta se siirtyy myöhemmälle. Sen sijaan odotan kutsua Heinolaan, jotta jalasta poistetaan irronnut ruuvi. Vielä kerran on puettava leikkauskaapu päälle, kohdattavat vihreät miehet ja naiset, purtava hammasta streiilin ilman iskiess' leikkaussalin ovella vastaan. Kohdattava pelko, kiukku, pyydettävä "antakaa sitä hälläväliälääkettä tuplana kiitos". Sitten odottaa että haava paranee, keventää kävelyä sauvoilla, aloitettava kaikki alusta. No ei sentään ihan.
Ja ei tämä nyt enää niin pahalta tunnu. Kärsimättömältä vain. Ketuttaa tässä vaiheessa odottaa operaatiota: odottaa että joku hoitaa paperi- ja maksuasiat kuntoon, joku toinen palaa lomalta ja järjestää kirurgin aikatauluun sopivan kolon minulle ja ruuvilleni.

Tajusin tässä eräänä päivänä miksei tässä yhteiskunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon asiat parane, vaikka todella paljon puhutaan siitä kuinka huonolla tolalla kaikki on. Esim. kaupungin terveydenhuollosta koskevista päätöksistä vastaa pääosin terveet ihmiset (on siellä jokunen vammainenkin). Yksikään terve ihminen ei voi kuvitella millaista terveystoimen kanssa asiointi (vuosi toisen perään) oikeasti on. Eräs terve tuttavani loukkasi kätensä ja yritti päästä lääkäriin. Hän oli järkyttynyt, kun ei saanut koko päivän aikana varatuksi aikaa lääkärille. Aina ei kukaan edes vastaa puhelimeen toisessa päässä. Voi vaan kuvitella mihin kaikkeen muuhun törmää, kun paljon asioi siellä. Se vie aikaa, rahaa ja energiaa (jota muutenkin on vähän silloin, kun sairastaa) ihan kohtuuttomasti. Törkeitä väärinkäytöksiä tapahtuu jatkuvasti, mutta pelottavaa on että siihen jotenkin turtuu. Meidän vammaisten täytyis jaksaa taistella jatkuvasti perusoikeuksistamme.
Jottei menisi syyttelyn puolelle, kerron omakohtaisen esimerkin:

Nilkan jäykistyksen takia tarvitsen vastaisuudessa vasempaan jalkaan pyöreäpohjaisen kengän. Näin askeleen keinuvuus säilyy, eikä se kuormita polven tekoniveltä tai lonkkaa ja selkäkin säästyy. Ennakoin kenkien hankkimiseen liittyvää byrokratiaa ja aloin hoitaa maksusitoumusasiaa jo kuukautta ennen kipsin poistoa. Kirurgin ohjeen mukaan jalalla ei saa alkaa astua ilman pyöröpohjakenkää ollenkaan, koska luutuminen on vielä kesken ja astuminen voi vääntää nilkan rikki tai kehittää siihen jopa valenivelen. Tällaiset erkikoiskengät eivät ole mitään halpoja, saattavat enimmillään maksaa satoja euroja. Soitin eka terveyskeskusken apuvälineeseen josta vastaus oli:
- Sinun täytyy pyytää ms keskussairaalalta, koska siellä on sinua hoitava lääkäri.
Ok. Soitin seuraavaksi K-S keskussairaalan reumaosaston osastosihteerille. Heille ei ollut saapunut mitään leikkaukseen liittyviä papereita, mitä ihmettelen koska keskussairaala maksaa leikkaukset Heinolassa. He lupasivat pyytää paperit Heinolasta, jotta lääkäri MH osaa kirjoittaa tarpeenmukaisen maksusitoumuksen ja se olisi valmis, kun saan kipsin pois.
Kipsin poiston jälkeen seuraavana aamuna menin kengäntekijän luo, mutta maksusitoumusta ei yllätys yllätys ollutkaan siellä. Soitin jälleen osastosihteerille, mutta puhelimessa olikin toinen tyyppi eikä kukaan muistanut koko asiaani. Kävi ilmi, että pyydetyt paperit Heinolasta seisoivat jossain pinossa vielä. Kiukkua pidätellen pyysin hoitamaan asian nopeasti, jotta ei tarvii kävellä kepeillä sen takia, ettei ole kenkiä mulla. Kaiken lisäksi allekirjoittava lääkäri oli sairaslomalla, eikä kukaan toinen kuulemma voinut paperia allekirjoittaa. Parin lisäpuhelun ja asianhoitajan jälkeen sain vihdoin viime viikolla paperin jossa luki "Maksusitoumus - erikoiskengät - 1 pari!!"
Perjantaina oli puolivuotiskontrolli keskussairaalaan. Menin maksusitoumuksen kanssa paikalle ja ensimmäisenä osastosihteerin ovan taakse. Kysyin pärjääkö hän yksillä kengillä, käy niillä sitten juhlissa, lenkillä, pitää niitä sisäkenkinä ja kävelyllä?? Hän käski puhua lääkärille. Kerroin lääärille tarvitsevai useammat kengät. Hän suhtautui asiaan ylimielisestija yritti pallotella asiaa johonkin muualle:
- eikö ne siellä Heinolassa tee sulle kangät?
Olin jo niin raivoissani. Totesin etten lähde täältä pois ennenkun saan oikenlaisen paperin käteeni. Lääkäri vaihtoi puheenaihetta, alkoi kysellä lääkkeistä ja muista asioista. Lopulta kysyin häneltä kuinka monet kengät hänellä on, tarvitsen yhtä monet?
Istuin hiljaa paikallani enkä tehnyt elettäkään. Partoihinsa naureskellen hän ehdotti, että tehtäisiin yhdet ensin ja toiset (talvikengät) sitten myöhemmin. Sanoin ei. En ala erikseen tappelemaan taas uusista kengistä, jos tämä on näin vaikeaa. Reseptit kirjoitettuaan, mukamastutkittuaan käsiäni, kyynärpäitäni ja jopa leikattua jalkaa hän vielä osoitti viimeisen vallan eleensä ja tokaisi
- pistetään sinulle toiset kengät tuohon. (ihan kuin olisi ollut laupias samarialainen).
Tempaisin paperin kädestään ja toivotin hyvät eläkepäivät ja vasta oven takana purskahdin itkuun. Hän nautti siitä. Ymmärrän jos olisin pyytänyt kohtuuttomia asioita, mutta pyysin kenkiä. Ilman niitä ei voi kävellä.

Nyt siis odotan pääsyä Heinolaan ja jännitän, ettei ruuvi työnny ulos jalasta, riko ihoa ja tulehdu. Odotan - koska Keskussairaalasta ei kuulu maksusitoumusta....